Pohjantähti 130 vuotta

Pohjantähti on ollut osa suomalaisten arkea jo vuodesta 1895. Tänä juhlavuonna katsomme sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Mitä voimme oppia menneestä, ja millaisen tulevaisuuden haluamme rakentaa seuraaville sukupolville?

Historiallinen valokuva Reskankulmasta
Nimen lisäksi moni asia on muuttunut 130 vuoden aikana. Kotipaikka Hämeenlinnassa on kuitenkin säilynyt.

Mikä on muuttunut 130 vuodessa?

Vaikka moni asia muuttuu, haluamme vaalia
yhteisöllisyyttä, paikallisuutta ja henkilökohtaisia
kohtaamisia. Näistä haluamme pitää kiinni nyt ja
tulevaisuudessa.

130 vuotta sitten Nyt
Palovakuuttaminen keskeisenä tuotteena
Paikallisuus tärkeänä arvona
Asiakastapaamisia kasvokkain
Sähköinen asiointi asiakkaalle mahdollinen
Vakuutus yhteisöllisen vastuun välineenä
Inhimillinen vuorovaikutus ytimessä
Vastuullisuus toiminnan keskiössä
Teknologian rooli riskien ennakoinnissa
Tyttö pipo päässä, leija puussa

Tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Pohjantähden työntekijöitä osallistui työpajaan, missä pohdittiin vakuutusyhtiöiden ja erityisesti Pohjantähden historian seuraavaa 130 vuotta. Inhimillisyys nousi keskustelussa arvoksi, jota haluamme vaalia läpi seuraavien vuosisatojen.

Nostoja työpajastamme

Mistä puhutaan 130 vuoden päästä?

  • Kyberrikollisuus

  • Ilmastonmuutos

  • Tekoälyn aiheuttamat vahingot

  • Implantit

  • Tartuntataudit

  • Juomavesi