Siirry sisältöön
Oma Pohjantähti
Toimiston katto on avattu.

Yrityksen keskeytysvakuutus

Turvaa yrityksesi jatkuvuus

Yrityksen keskeytysvakuutus korvaa sellaisen yritystoiminnan keskeytymisen, jonka syynä on omaisuusvahinko, esimerkiksi tulipalo tai vesivahinko.

Jos yrityksessäsi sattuu vahinko, tarkoittaa se monesti myös yritystoimintasi pysähtymistä.

Pahimmassa tapauksessa yritystoimintasi voi joutua vahingon vuoksi pitkällekin tauolle. Yrityksen kiinteät kulut, esimerkiksi palkat ja vuokrat kuitenkin juoksevat ja ne pitää maksaa sovitusti.

Keskeytysvakuutuksen avulla saat toimintaasi taloudellista tukea sekä turvaat yrityksesi jatkuvuutta. Jos yrityksesi toiminta joudutaan pysäyttämään äkillisen tai ennalta-arvaamattoman vahingon sattuessa, tuo keskeytysvakuutus taloudellista turvaa katteenmenetyksiisi.

Keskeytysvakuutuksen omavastuuaika Pohjantähdellä 1–7 vuorokautta riippuen siitä, millaisesta vahingosta on kyse.

Hoida vakuutusasiasi kätevästi Oma Pohjantähdessä

Miksi Pohjantähden yrityksen keskeytysvakuutus?

Kaksi henkilöä kättelee toisiaan.

Laajuuden ja omavastuun päätät itse

Kuten yrityksen omaisuusvakuutuksen, myös keskeytysvakuutuksen voi ottaa kattamaan vain sellaisia riskejä, jotka ovat omalle yritystoiminnalle olennaisimpia. Lisäksi voit itse valita omavastuut ja vastuuajan.

Henkilö pitää kättään kupissa ja sen päällä leijuu maapallo.

Turvaa epidemian varalta

Epidemian varalta otetusta keskeytysvakuutuksesta on apua esimerkiksi tilanteessa, jossa ravintola pitää laittaa kiinni sieltä lähteneen salmonella epidemian vuoksi. Sen sijaan esimerkiksi maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi suljettavasta ravintolasta Pohjantähti ei keskeytysvakuutuksen perusteella maksa korvausta.

Kiinnostuitko? Anna meidän auttaa sinua!