Siirry sisältöön
Ajoneuvokorvaustiimimme palvelee syyskuun loppuun saakka puhelimitse poikkeuksellisesti klo 12–16.
Oma Pohjantähti
Pohjantähti logosivu

Yrittäjiltä yrittäjille Päijät-Hämeessä

Vakuutusihmisesi Päijät-Hämeessä

Niemenkatu 73 (Lahden Tiedepuisto), Lahti

Mirka Lindeman Yritysmyyntipäällikkö

Mirka Lindeman toimii yritysmyyntipäällikkönä Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueilla. Hänen erityisalaansa ovat yritysten vakuutukset.

”Parasta työssäni on tavata uusia ihmisiä. On mahtavaa saada kuulla erilaisten yrittäjien tarinoita – se aito intohimo omaan työhön sytyttää aina. Arvostan yrittäjiä ja heidän panostustaan suuresti, siksi onkin hienoa olla myös itse yrittäjänä ja vieläpä alalla, joka on aidosti minun juttuni.”

Mirkalla on vakuutusalan kokemusta 15 vuotta, tiimiläisilläkin yhteensä lähes sata vuotta. ”Ihmisen kokoisuus näkyy tavassamme toimia, olimme sitten puhelimessa, Teamsissa tai neukkarin pöydän ääressä. Meistä on tärkeää olla ihminen ihmiselle, varmasti siksi meillä onkin paljon pitkäaikaisia asiakassuhteita.”

Mirkan mielestä avain menestymiseen on keskittyä tavoitteisiin, ei niinkään esteisiin. ”Jos on mahdollisuus parantaa toimintaa, niin pitää kokeilla rohkeasti uutta. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Kehittyminen ja onnistumiset työssä pitävät motivaatiota yllä. Ihan joka päivä ja viikko.”

Mirka harrastaa thainyrkkeilyä vanhimman tyttärensä kanssa. Kipinä nuoruuden heppaharrastukseen on myös herännyt nuoremman tyttären ratsastusharrastuksen myötä. Toistaiseksi Mirkalle kuitenkin riittää hevosten hoitaminen, ehkä ratsastamisen aika tulee myöhemmin.

Knoppitietona: Mirkalla on kolme koiraa, kaksi mäyräkoiraa ja yksi dalmatialainen. ”Kotona on ollut aina koiria, joten ilmankaan en osaa olla. Mutta ei niitä kyllä enempää enää tarvita, tämä määrä riittää.”

Suosittelemme lukemaan

Pohjantähti asiakastarinat
Meillä on monta upeaa asiakastarinaa
Aloittavan yrittäjän tärkeimmät vakuutukset kuvituskuva

3 + 1 vakuutusta jokaiselle aloittavalle yrittäjälle

Mitkä vakuutukset jokaisen aloittavan yrittäjän kannattaisi ehdottomasti ottaa? Listasimme blogiimme 3 + 1 tärkeintä vakuutusta.

Terveyspaketti yrityksen erottautumiseen | Pohjantähti

Terveyspaketti avuksi yrityksen erottautumiseen

Olemme luoneet yrittäjien toiveiden pohjalta toisiaan täydentävän sekä kulujen päällekkäisyyden poistavan työterveyden ja vakuutuksen terveyspaketin: Täsmä Työterveys + Tähtiterveysvakuutus. Lue blogistamme, mistä on kyse!

Ota yhteyttä

Yrityksen henkilöstön määrä
Yhteyshenkilö
Osoite

Tarkistamme luottotiedot ennen vakuutustarjouksen laskemista.