Yrityksen vakuutusasioiden hoitaminen harvoin aiheuttaa riemun kiljahduksia. Vakuutusasiat voivat tuntua pakolliselta pahalta, joka vie aikaa tärkeämmiltä asioilta, kuten oman bisneksen kehittämiseltä tai henkilöstöstä huolehtimisesta. Siksi vakuutukset jäävät usein taka-alalle.
Yritystoiminnassa tapahtuu kuitenkin jatkuvasti muutoksia: toiminta kasvaa, uusia työntekijöitä palkataan, kalustoa hankitaan tai palveluita laajennetaan. Samalla myös yrityksen riskit muuttuvat. Jos vakuutuksia ei tarkisteta säännöllisesti, voi syntyä tilanne, jossa yrityksen toiminta ei enää vastaa vakuutusten sisältöä. Tällöin yritys saattaa olla vakuutettu puutteellisesti tai maksaa vakuutuksista, jotka eivät enää ole tarpeen. Molemmat tilanteet voivat tulla kalliiksi – joko vahingon sattuessa tai turhina vakuutusmaksuina.
Vakuutukset eivät valitettavasti ole asia, jonka voi hoitaa kerralla kuntoon ja unohtaa loppuiäksi. Siksi Pohjantähti tarjoaa jokaiselle yrittäjälle tueksi Oman vakuutusihmisen, jonka tehtävä on pitää huoli vakuutusturvan ajantasaisuudesta, jotta sinä yrittäjänä saat keskittyä niihin tärkeimpiin asioihin.
”Muistan, että pandemian alkaessa soitin teille paniikissa aika itkunsekaisen puhelun, koska meillä oli paljon vakuutuksia, joille ei enää muuttuneessa toiminnassa ollut tarvetta. Oma vakuutusihmiseni rauhoitteli minua, katsoi vakuutukset läpi ja kertoi, mitä vakuutuksia jätetään pois. Lisäksi hän neuvoi, millä muilla tavoin on mahdollista muokata vakuutuksia siten, että vakuutusmaksuissa tulee säästöä.”
Oma vakuutusihminen on vakuutusalan asiantuntija, joka tuntee vakuutusten lisäksi myös sinun ja yrityksesi tarpeet. Hän ymmärtää yritystoimintaasi liittyvät riskit ja auttaa varautumaan niihin ennakoivasti. Hän on sinuun aktiivisesti yhteydessä, joten vakuutusasioiden ei tarvitse olla jatkuvasti mielessäsi. Oma vakuutusihminen on myös helposti tavoitettavissa sähköpostitse tai vaikka WhatsAppilla.
Erityisesti haastavissa tilanteissa yritysasiakkaiden arjen tuntemisen tärkeys korostuu. Omalla vakuutusihmisellä, palvelun laadulla ja ihmisen kokoisuudella varmistamme henkilökohtaisen otteen ja välittömän vuorovaikutuksen kaikissa tilanteissa.
Koska yrittäjällä on mielessään paljon tärkeitä asioita, kaikkein olennaisin voi jäädä helposti huomiotta: yrittäjä itse. Moni huolehtii yrityksen ja henkilöstön vakuuttamisesta, mutta unohtaa itse olevansa yrityksensä tärkein resurssi.
Jos yrittäjä esimerkiksi sairastuu, toiminta voi etenkin pienissä yrityksissä keskeytyä kokonaan. Oma vakuutusihminen huolehtii yrityksen vakuutusten lisäksi myös yrittäjän henkilökohtaisesta turvasta, jotta kokonaisuus on kunnossa.
”Pohjantähdessä minua kiehtoi se, että sama henkilö hoitaa kaikki vakuutusasiani. Näin minun ei tarvitse aina selvittää alusta alkaen, kuka olen ja millainen tilanteeni on. Pidän myös siitä, että sama henkilö hoitaa sekä yksityis- että yrityspuolen asiat. Pienyrittäjällä vakuutusasiat menevät vähän limittäin, jolloin kokonaisvaltaisen tilanteen ymmärtäminen on tärkeää.”
Voit tutustua yrittäjäasiakkaidemme tarinoihin asiakastarinat-sivullamme.