Siirry sisältöön
Oma Pohjantähti
Pohjantähti logosivu

Yrittäjiltä yrittäjille Uudellamaalla

Vakuutusihmisesi Uudellamaalla

Valimotie 13 A, 2. krs, Helsinki

Joona Rantanen Yritysmyyntipäällikkö
Vesa Voutilainen Yritysmyyntipäällikkö

Uudenmaan alueen yritysmyyntipäällikkö Vesa Voutilainen on erikoistunut yrityspuolen vakuutuksiin. Yrittäjänä hän on toiminut jo 18 vuotta, joista 10 vakuutusalalla.

Vesalla on monipuolinen tiimi apunaan. ”Meitä on yhteensä 10 myyjää ja täydennämme hyvin toisiamme. Osa meistä on tehnyt pitkän uran yritysvakuuttamisen parissa, osalla on vankka kokemus myös henkilöasiakkaiden vakuutuksista.”

Ylivertainen asiakaspalvelu on Vesan tiimin päämääränä. ”Hoidamme sen, minkä olemme luvanneet emmekä lupaa koskaan liikoja. Meille on tärkeää, että olemme asiakkaan kanssa samalla viivalla – itsekin yrittäjinä ymmärrämme yrittäjien tarpeet enemmän kuin hyvin.”

Asiakkaiden kohtaamisissa Vesaa kiehtovat erityisesti tarinat. ”Jokaisen yrittäjän takana on mielenkiintoinen tarina siitä, miten hän on päätynyt yrittäjäksi. Asiakkaan tuntemisesta on valtavasti hyötyä, kun mietitään sopivaa palvelukokonaisuutta.”

Vesan perheessä on 5 lasta, joista nuorin on 7-vuotias ja vanhin on täyttänyt jo 19. Vapaa-aika kuluukin mukavasti lasten harrastusten parissa. ”Lasten kanssa touhuaminen on hyvää vastapainoa työlle. Itse harrastan erilaisia palloilulajeja aina kun ehdin.”

Knoppitietona: Vesa on innokas aina oppimaan uutta. ”Elämässä ja yrittäjänä ei ole koskaan valmis.”

Vesan aisaparina toimii Joona Rantanen. Joonalla on kokemusta vakuutusalalta lähes 10 vuotta ja hänen erityisalaansa ovat myös yritysten ja yrittäjien vakuutukset. ”Meillä on Vesan kanssa kunnia koutsata ja johtaa 7 hengen tiimiä. Kaikki porukassamme ovat rautaisia vakuutusalan- ja myynnin ammattilaisia. Katsomme kaikki samaan suuntaan, ja pidämme tärkeänä sitä, että asiakkaan asiat hoidetaan mahdollisimman hyvin.”

Vakuutusalassa Joonaa on aina kiehtonut yrittäjien tarinat sekä yrityksen avainhenkilöiden turvaaminen. ”Taistelin itse hiljattain läpi vakavan sairauden. Töiden tekemiseen tuli yli vuoden paussi, joten esimerkkejä yrittäjän turvaamisen tärkeydestä tai kattavan vakuutusturvan hyödyllisyydestä ei tarvitse kaukaa hakea.”

Vauhtia Joonan vapaa-aikaan tuo Lyly, 44-kiloinen Landseer-koira. ”Koiran kanssa on mukava touhuta ja lenkkeillä.” Joonan vaimo on myös yrittäjä, joten vertaistukea yrittäjyyteen on saatavilla hyvinkin läheltä.

Knoppitietona: Joonan motoksi on muodostunut italialainen lausahdus: ”Que sera, sera”.

Suosittelemme lukemaan

Pohjantähti asiakastarinat
Meillä on monta upeaa asiakastarinaa
Aloittavan yrittäjän tärkeimmät vakuutukset kuvituskuva

3 + 1 vakuutusta jokaiselle aloittavalle yrittäjälle

Mitkä vakuutukset jokaisen aloittavan yrittäjän kannattaisi ehdottomasti ottaa? Listasimme blogiimme 3 + 1 tärkeintä vakuutusta.

Terveyspaketti yrityksen erottautumiseen | Pohjantähti

Terveyspaketti avuksi yrityksen erottautumiseen

Olemme luoneet yrittäjien toiveiden pohjalta toisiaan täydentävän sekä kulujen päällekkäisyyden poistavan työterveyden ja vakuutuksen terveyspaketin: Täsmä Työterveys + Tähtiterveysvakuutus. Lue blogistamme, mistä on kyse!

Ota yhteyttä

Yrityksen henkilöstön määrä
Yhteyshenkilö
Osoite

Tarkistamme luottotiedot ennen vakuutustarjouksen laskemista.