Siirry sisältöön
Irtaimistovahinkojen puhelinpalvelu on avoinna 2.-4.10.2024 poikkeuksellisesti klo 14-16 | Yritysasiakaspalvelumme palvelee 3.10. klo 12.15-16 ja 8.10. klo 11.15-16.
Oma Pohjantähti
Vaatteiden pakkausta matkalle

Matkan odottaminen

Matkan odottaminen

Matkan odottamisen ajalta maksetaan korvaus, mikäli joudut odottamaan yli kuusi tuntia ulkomaille suuntautuvan matkan tai matkalta paluun aikana sen vuoksi, että

  • yleinen kulkuneuvo viipyy matkalla sään, luonnonmullistuksen, teknisen vian, rikollisen teon tai viranomaisen toimenpiteen vuoksi
  • käyttämäsi ajoneuvo joutuu liikenneonnettomuuteen tai siihen tulee tekninen vika.

Jos joudut odottamaan yli 6 tuntia ulkomaille suuntautuvan matkan alkamista, saat korvausta matkan odottamisesta. Korvausta maksetaan jokaista alkanutta kuutta tuntia kohden 35 euroa, kuitenkin enintään 350 euroa vakuutettua kohti.

Tee vahinkoilmoitus Oma Pohjantähdessä

Toimi näin

1

Hanki todistus odottamisesta

Jos olet liikenteessä julkisella kulkuneuvolla, ota talteen selvitys odottamisen syystä. Esim. liikennöitsijän tiedote myöhästymisestä. Jos taas liikut omalla autolla, hanki selvitys esimerkiksi onnettomuustilanteesta tai ajoneuvon viasta viranomaiselta tai korjaamolta.

2

Ilmoita vahingosta

Täytä vahinkoilmoitus Oma Pohjantähdessä.

3

Liitteet

Säilytä itselläsi vahinkoon liittyvät liitteet ja esimerksiksi kuitit. Pyydämme niitä tarvittaessa.

Turkoosi lankakera ja puikot, jossa keskeneräinen työ
Hoida vakuutusasiasi vaikka keskellä yötä
Oma Pohjantähdessä hoidat esimerkiksi muutokset ja korvaushakemukset silloin, kun sinulle sopii.