Siirry sisältöön
Oma Pohjantähti
nainen katsoo mietteliäänä ulos ikkunasta

Henkivakuutus

Tee pieni teko nyt – henkivakuutus on suuri tuki pahimman varalta

Taloudellista turvaa henkivakuutuksen avulla

Ota itsellesi ja perheenjäsenillesi henkivakuutus, jos haluat huolehtia perheen taloudellisesta turvasta myös kaikkein pahimman varalta.

Omalla henkivakuutuksellasi tuot turvaa koko perheellesi. Ohimenevän ja pysyvän työkyvyttömyyden varalta voit varautua myös siihen, että sinä ja perheesi pärjäätte taloudellisesti, vaikka joutuisit työkyvyttömäksi.

On itsestään selvää, että kuolemantapauksessa tulosi jäisivät pois, mutta perheesi menot säilyisivät silti ennallaan. Sellainen tilanne aiheuttaisi perheellesi välittömästi taloudellisia vaikeuksia, varsinkin jos teillä on lainaa ja pieniä lapsia.

Työkyvyttömyys on vakava asia

Tiesitkö, että kun sairastut tai jäät pysyvästi työkyvyttömäksi

  • sinulle ei makseta palkkaa, jos joudut pitkälle sairauslomalle tai jopa pysyvästi työkyvyttömäksi
  • saat sairauspäivärahaa tai työkyvyttömyyseläkettä, jotka vastaavat vain osaa palkastasi
  • tapaturmavakuutus ei korvaa sairauden aiheuttamaa työkyvyttömyyttä.

Henkivakuutus auttaa perhettäsi tarvittaessa selviytymään arjen tuomista taloudellisista haasteista parhaalla mahdollisella tavalla.

Turvaa vakavan sairauden varalta

Jos sairastut vakavasti, on tärkeää, että saat parasta mahdollista hoitoa nopeasti. Samalla joudut sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen, joka voi kestää pitkäänkin.

Vakavan sairauden varalle otettavasta vakuutuksesta saat kertakorvauksen, joka auttaa sinua erilaisissa vakavan sairauden aiheuttamissa kustannuksissa.

Tiesitkö, että joka kolmas suomalainen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä syöpään? Tällöinkin vakuutus on arvokas taloudellinen apu, koska sairauspäiväraha ei vastaa työtuloja eikä riitä kattamaan kasvaneita menoja.

Miksi Pohjantähden henkivakuutus?

Pariskunta käsi kädessä

Tuntuva etu keskittäjäasiakkaille

Pohjantähden asiakkaana henkivakuutuksen hinta on sinulle sopiva, koska saat henkivakuutukseen tuntuvan edun. Keskittäjäasiakkaana voit saada 16 % alennusta Pohjantähden Henki -vakuutuksesta.* *Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin, kuten parietuun. Hinnassa huomioidaan suurin alennus. Jos tarvitsette henkivakuutuksen kahdelle henkilölle, voitte ottaa vakuutuksen pariedulla, jolloin voitte saada 20 % alennusta vakuutusmaksusta.

Henkivakuutuksen tuotetiedot

Pohjantähden henkivakuutus Pohjantähden Henki on monipuolinen henkivakuutus, jolla turvaat oman ja perheesi tulevaisuuden ikävien asioiden varalta.

Turvaa kuoleman varalta
Turvaa ohimenevän työkyvyttömyyden varalta
Turvaa pysyvän työkyvyttömyyden varalta
Turvaa vakavan sairauden varalta
Hintaesimerkki, turva kuoleman varalta
Hintaesimerkki, turva työkyvyttömyyden varalta

Usein kysyttyä

Kuinka suuren henkivakuutuksen tarvitsen?
Mikä on henkivakuutuksen parietu?
kaksi lasta pitää toisiaan kädestä kiinni

Taloudellista turvaa pahimman varalle.

Anna meidän auttaa.