Voiko vakuutusverkkokauppa palvella henkilökohtaisesti?

Vakuutuskauppa tapahtuu usein vuorovaikutuksessa myyjän ja asiakkaan välillä. Sanon seuraavan silläkin uhalla, että se kuulostaa ympäripyöreältä korulauseelta: meillä Pohjantähdessä asiakas on aina keskiössä.

Panostamme vahvasti aitoon, henkilökohtaiseen palveluun. Noin. Sanoin sen, koska se on totuus.

Vastasimme viime kuussa puhelimeen keskimäärin alle minuutissa. Sen vaikuttavuus korostuu silloin, kun itse joutuu jonottamaan johonkin palveluun kymmeniä minuutteja.

Ihminen osaa tehdä vakuutukset paremmin – mutta ostajat ovat verkossa

Ihminen on usein paras tekemään tarpeisiin sopivat vakuutukset. Finanssialan mukaan verkko-ostamisen osuus vakuutusmyynnissä on kuitenkin noussut vajaassa vuosikymmenessä keskimäärin kolmanneksen joka vuosi. Kun vauhti on näin huima alkaa pienestä purosta pian muodostua suuri virta.

Myös verkko-ostaminen voi onneksi olla henkilökohtaista. Henkilökohtaisessa palvelussa on kyse toisen tuntemisesta, vietiinpä sanoma sitten kasvotusten, puhelimessa tai verkossa.

Toiselle voidaan tarjota huomionosoituksia, keskustelua ja tietysti myös vakuutuksia juuri hänen tarpeisiinsa mietittynä. Henkilökohtaisesti siis.

Emme myy, emmekä halua myydä one size fits all -bulkkivakuutusta, koska jokaisen asiakkaamme tarpeet ovat yksilöllisiä.

Me teemme vakuutukset aina asiakkaan elämäntilanteeseen sopiviksi. Siksi annamme sinun asiakkaana ottaa kantaa vakuutuksesi sisältöön myös verkossa.

Verkko antaa mahdollisuuden asioida milloin vain

Verkko-ostamisessa on yksi selkeä etu, jota yhä useampi arvostaa kiireisessä elämäntilanteessa:  ostaminen on ajasta ja paikasta riippumatonta. Voit ostaa vakuutuksen vaikka keskellä yötä kotisohvaltasi.

Vakuutuskieli on kuitenkin joskus hankalaa. Siksi olemme arvioineet verkkokaupan sisältöä myös vakuutusalaa tuntemattomien kanssa.

Sen lisäksi, että voit vaikuttaa myös verkossa oman vakuutuksesi sisältöön, olemme päivisin tukenasi myös chatissa.

Tällöin voit kysyä mahdolliset mieltä askarruttavat asiat suoraan oikealta ihmiseltä ostosta tehdessäsi.

Olemme ihmisen kokoinen vakuutusyhtiö ja tämä näkyy myös verkkokaupassamme ja verkkosivuillamme. Minusta henkilökohtaisuus sopii verkkoon erittäin hyvin.

 

Psst. Saat nyt erityisesti kerrostalo- ja rivitaloasujille suunnatun koti-irtaimistovakuutuksemme nettikaupastamme 10 % alennuksella. Laske hinta ja osta saman tien!