Vuotiaan varsan elämää – Pohjantähden nimikkovarsa Stinde tuli talliin

Vuotias tammavarsa Lammen Stina tuotiin myytäväksi Starinitan syyskuiseen varsahuutokauppaan Ypäjälle. Huutokaupassa oli huudettavana lähes sata kylmä- ja lämminveristä ravivarsaa.

Turvaa tärkeimmät -kampanjan logo

Stinalle – eli tuttujen kesken Stindelle – löytyi uusi koti Ypäjältä, ja kasvattaja taluttikin varsan uuteen paikkaan heti huutokauppailtana. Yksinään Stinden ei tarvinnut talliin jäädä, vaan kotiutumista edesauttoi viereisten karsinoiden ratsuhevoset.

Varsan jäädessä mutustelemaan heiniään tyytyväisenä, hilpaisivat uudet onnelliset ravivarsan omistajat metsäpolkua pitkin takaisin huutokauppa-alueelle, jossa varsanostoa juhlittiin perinteikkäästi huutokaupan loppuun saakka. Seuraavan aamun tunnelmat olivat syystäkin kalvakkaat.

Stinde on Pohjantähden nimikkovarsa, jonka elämää seurataan Pohjantähden blogissa ja somekanavissa.

Lue lisää Pohjantähden hevosvakuutuksesta, joka löytyy myös Stindeltä!

Haaveena oma ravihevonen

Omistajilleen ravivarsan ostaminen ei ollut läpihuutojuttu. Ajatus ravisukuisen hevosen hankkimisesta alkoi kypsyä Mikkelin St Michel -raveissa kolme vuotta sitten.

”Hevosen elättäminen on kallista, eikä meillä ollut aikaisemmin omaa hevostilaa, jossa varsaa voisi laitella. Varsan vieraalla pitämistä ei nähty järkeväksi, kun jo ratsuhevosten elätykseen saatiin uppoamaan omat ja lainatut rahat”, kertaa Stinden omistaja Topi tapahtumia pilke silmäkulmassaan.

”Selvää oli, että jos ravivarsa hankitaan, sen tulee olla suomenhevonen, ja mitä kovasukuisempi, sitä parempi.”

Itä-Suomessa syntyneen Stinden sukua saakin ihastella. Varsan isä, ravikuningas Köppinen ei juuri esittelyjä kaipaa, ja emä Lehtolan Sonja (i. Romeo Lax) on valioaikainen juoksija. ”Niinhän sitä sanotaan, että huonon hevosen ylläpito on yhtä kallista kuin paremmankin. Miksi ei sitten kerralla hankkisi hyvää?”, perustelee Topi tehtyä hankintaa.

Huutokauppavarsojen sukujen syväluotaamiseen ja vanhempien ravikilpailutulosten perkaamiseen osallistui Topin mukaan koko vaimonpuoleinen suku. ”Stindeä lähdettiin huutokaupasta hakemaan, ja onneksi se myös saatiin”.

Ohjasajoa ja kärryttelyä

Stinden arki uudessa kodissa on sujunut mukavasti. Ensimmäiset pari viikkoa varsan annettiin tutustua ympäristöönsä, ja sen jälkeen sille laitettiinkin jo silat selkään. Ohjasajo sujui mallikkaasti, kuten myös koppakärryillä ajaminen.

”Ollaankin naurettu, että tällä meidän vuosikkaalla on parempi hermorakenne kuin noilla tallin aikuisilla puoliverisillä”, kertoo Topi. ”Stinde on tolkun tamma, ja sillä on uskomaton työmoraali. Kun kärryt laittaa perään, on hän saman tien työmoodissa.”

Vuotiaalla ajetut lenkit ovat lyhyitä, vain noin kilometrin mittaisia. ”Tärkeintä ei ole matkan pituus, vaan toistojen lukumäärä.”

Vakuutukset kuntoon

Stinden vakuutusturva laitettiin hetimiten kuntoon. Varsa on vakuutettu Pohjantähdessä tapaturmaisen ja sairaudesta johtuvan kuoleman varalta. Hoitokuluvakuutus mietittiin järkeväksi kokonaisuudeksi ja vakuutusturva kattaa myös hevosenomistajan vastuuvakuutuksen.

”Rapatessa roiskuu, eikä hevosten kanssa voi kaikkea ennakoida, vaikka kuinka suunnittelisi tekemisensä ja huolehtisi turvallisuudesta parhaan kykynsä mukaan. Näin ollen nähtiin järkeväksi muokata Stinden vakuutusturva juuri meille sopivaksi ja Pohjantähdessä se onnistui mallikkaasti”, Topi kertoo.

”Maksaessani ensimmäistä vakuutuslaskua verkkopankissa, pistin samalla maksuun Suur-Hollola-ajon laskunkin. Johonkinhan sitä pitää uskoa, ja minä uskon kyllä omaani”, naurattaa Topi kuulijaansa.

Stinden matkaa varsasta ravihevoseksi voi seurata Pohjantähden Facebook-sivulla ja blogissa.

#turvaatärkeimmät on vakuutusyhtiö Pohjantähden kampanja, joka herättelee vakuuttamaan kaiken, mikä elämässä on tärkeintä.