Riski Räikkönen matkustaa

Loskaan, sukulaisiin, joulustressiin ja hallituspolitiikkaan kyllästynyt Riski päätti hemmotella itseään lomalla. Lomakohteeksi valikoitui vuodenaikaan sopien Joulusaari Australian luoteispuolella. Riskiä houkutti erityisesti mainoslause, jossa mainittiin saaren trooppinen ilmasto, pasaatituulet ja sademetsät.

Koska lennot Helsinki-Jakarta-Perth-Joulusaari veivät Riskin veronpalautukset, päätti hän säästää kuluista ja jättää matkavakuutuksen ottamatta. Vakuutusyhtiöstä oli kerrottu, että toistaiseksi voimassa oleva matkustajavakuutus olisi maksanut kotivakuutukseen lisättynä n. 50 euroa. ”Sillähän saa jo monta Mojitoa”, päätteli Riski ja lähti matkaan ilman vakuutusta.

Matkalle lähtö sujui mukavasti, mutta Jakartassa lentoa vaihtaessa bongasi Riski lentokentän näyttötaululta tiedon, että lento Jakarta – Perth on peruttu tulivuorenpurkauksen vuoksi. Raahauduttuaan lentoyhtiön palvelutiskille Riski kysyi rallienglannilla ”mii to Pööth, hau änd ven?” Ryhdikäs asiakaspalvelija sai elekielen sekä paperin ja kynän perusteella infottua Riskiä siitä, että korvaava lento lähtee 8 tunnin päästä ja Riskille on varattu paikka korvaavalta lennolta. Odottaessaan korvaavan lennon lähtöä Riski siemaili ensimmäistä Mojitoaan ja selaili vakuutusyhtiön verkkosivuja tarkistaakseen vielä, olisiko matkustajavakuutuksesta ollut tässäkään tapauksessa mitään hyötyä. Yhtiön verkkosivuilla kerrottiin, että jos vakuutettu joutuu odottamaan yli kuusi tuntia ulkomaan matkalla jatkolentoa luonnonmullistuksen vuoksi, korvataan odottamiskuluina 35 e/6 h:n odotus/vakuutettu. ”Ei sillä summalla kuitenkaan montaa Mojitoa olisi saanut”, päätteli Riski ja suuntasi lentokentän kahvioon nauttimaan paikallisen Martabak Manis –herkun.

Joulusaarelle saavuttuaan Riski rakastui saaren karuihin rantakallioihin ja syviin rantavesiin, joissa kelpasi pulikoida. Vaikka suvun whatsapp-ryhmä toi välillä viestejä isotädin koiran syömästä hyasintista ja serkun perheen autotallista varastetuista joululahjoista, ei Riski antanut näiden häiritä sukellusretkiään ja sademetsävaellustaan. Menoa hidasti kuitenkin merisiilin piikki, joka tarttui Riskin jalkaan sukellusreissulla. Riski kävi paikallisella klinikalla ja piikki poistettiin, mutta osa siitä katkesi jalan sisälle. Riski maksoi kuitenkin mukisematta lääkäriaseman päivystysmaksun ja jatkoi lomansa viettoa. Koska Riski liotti paahtunutta ja pasaatituulten hellimää kroppaansa meressä useana päivänä, tulehtui jalkaan jäänyt merisiilin piikinpala niin pahasti, että Riski joutui palaamaan lääkäriasemalle. Siellä todettiin, ettei Riskiä voida hoitaa paikan päällä, vaan hoito täytyy antaa Perthissä. Riski joutui maksamaan itse ylimääräisen matkan Perthiin, kolme sairaalapäivää ja paluun takaisin Joulusaarelle. Tässä vaiheessa Riski päätti rajoittaa Mojitojen määrää, jottei luottoraja loppuisi Visasta kesken matkan. Onneksi saarella oli paljon muutakin ajanvietettä ja koettavaa.

Paluumatka tuntui Riskistä ikävältä, koska tiedossa oli pitkiä lentoja, eikä paluu loskaiseen koti-Suomeen riitelevien sukulaisten pariin houkuttanut. Jalkapohjakin oli vielä arka tulehduksen jäljiltä. Vielä ikävämmäksi tilanne muuttui, kun Riski myöhästyi Jakarta-Helsinki lennolta, koska aiempi lento Perth-Jakarta oli myöhässä teknisen vian vuoksi 4 tuntia. Riski varasi uuden lennon Jakartasta Helsinkiin seuraavalle päivälle ja järjesti itselleen hotellihuoneen yöksi Jakartasta. Hotellissa illalla tv:stä paikallista Haluatko miljonääriksi? –visailua tuijotellessaan Riski alkoi laskea, kuinka paljon ylimääräistä rahaa hänellä oli kulunut matkan aikana ikävien yllätysten vuoksi. Riski ynnäsi ja käänsi Australian dollareita ja Indonesian rupioita euroiksi ja sai lopputulokseksi: hemmetin monta Mojitoa. Tässä vaiheessa matkavakuutuksessa säästetty 50 euroa alkoi tuntua huonolta valinnalta, mutta aina epäileväinen Riski pohti itseään rauhoittaakseen, ettei vakuutus varmaankaan olisi korvannut ylimääräisiä kuluja.

Kotiin päästyään ja Visa-laskun maksettuaan Riski päätti ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön ja tarkistaa jo tutuksi käyneeltä yhteyshenkilöltään Ainalta, olisiko matkustajavakuutuksen ottaminen säästänyt häneltä ylimääräisiä kuluja. Aina kuunteli Riskin tarinan yksityiskohtaisesti ja tiivisti Riskille puhelimessa: ”Matkustajavakuutuksen perusteella olisit voinut saada korvausta ainakin matkan odottamisesta menomatkalla, jalan hoitokuluista ja matkakuluista hoitoon Perthiin ja takaisin, matkan keskeytymisestä sairaalahoidon vuoksi sekä paluumatkalla matkalta myöhästymisen vuoksi uudesta paluulennosta ja ylimääräisestä hotelliyöstä.” Riski huokaisi syvään ja pyysi saman tien Ainaa liittämään kotivakuutukseensa matkustajavakuutuksen vastaisen varalle. Riski kiitti Ainaa ohjeistuksesta ja lupasi tarjota hänelle kiitokseksi Mojiton seuraavassa asiakasillassa.

Illalla Riski katseli puhelimestaan delfietä (delfiinin kanssa otettua selfietä) ja muisteli Joulusaaren reissua. ”Matkailu avartaa, valitettavasti myös lompakkoa”, tuumi Riski ja ryhtyi suunnittelemaan matkakertomustaan, jonka oli luvannut esittää kuulijoille vakuutusyhtiön asiakasillassa.