Pohjantähdessä panostetaan perehdytykseen

Työnhakijoiden yksi yleisimpiä kysymyksiä on se, miten perehdytys on Pohjantähdessä järjestetty. Tämä kiinnostaa erityisesti hakijoita, joilla on taustaa muilta toimialoilta kuin finanssi- ja vakuutusalalta.

Hakijoilla on usein perehdytysjaksoa kohtaan myös tietynlaisia odotuksia, ja hyvin mietittyä perehdytystä osataan todella arvostaa. Perehdytysaika on tärkeää puolin ja toisin, sillä silloin lunastetaan rekrytointiprosessin aikana annetut lupaukset ja mielikuvat.

Perehdytys on työnantajan velvollisuus, joka perustuu työlainsäädäntöön, mutta perehdytyksen merkitys on suuri myös muista syistä. Suunnitelmallisesti toteutettu perehdytys tuottaa nimittäin lisäarvoa sekä työntekijälle että työnantajalle lisäämällä sitoutumista työhön ja työyhteisöön.

Usein onkin niin, että ensimmäisistä työpäivistä uudessa työpaikassa ei välttämättä edes muista yksityiskohtia. Yksityiskohtien sijaan mieleen voivat jäädä kulttuuriin ja vuorovaikutukseen liittyvät asiat – tervehdittiinkö minua, tunsinko oloni tervetulleeksi, oliko tuloani valmisteltu, sainko apua uusissa tilanteissa ja enhän jäänyt yksin lounastauolla. Hyvä vinkki perehdyttäjälle onkin huomioida myös nämä asiat osana perehdytyksen suunnittelua.

Näin pohjantähtiläisten perehdytys etenee

Pohjantähdessä perehdytys alkaa jo ennen ensimmäistä työpäivää. Uusi pohjantähtiläinen pääsee tutustumaan Pohjantähteen E-perehdytyksen eli sähköisen perehdytyspakettimme avulla.

E-perehdytyksen tavoitteena on tutustuttaa uusi työkaveri Pohjantähteen sekä muihin pohjantähtiläisiin. Ensimmäiset päivät menevät yleensä käytännön asioihin perehtyessä sekä omaan tiimiin ja työyhteisöön tutustuessa. Pohjantähdessä perehdytyksestä vastaa esihenkilö yhteistyössä valmentajan ja koulutustiimin kanssa. Työtehtäviin perehdyttämisessä on usein mukana myös kummi tai muu nimetty henkilö uuden pohjantähtiläisen tiimistä.

Perehdyttämisessä käytämme monenlaisia ja toisiaan täydentäviä osaamisen kehittämisen tapoja aina itseopiskelusta ryhmätehtäviin. Tavoitteena on, että uusi pohjantähtiläinen pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin niin suunnitellun perehdyttämisen kuin itse oivaltamisenkin kautta.

Erilaiset menetelmät mahdollistavat myös oppijoiden erilaisuuden huomioimisen. Eräs pohjantähtiläinen onkin todennut, että: ”Ehkä paras mittari perehdytyksen onnistumisesta on se, että odotan innolla ja sopivalla jännityksellä tositoimeen ryhtymistä”.

Perehdytystä varten uudelle pohjantähtiläiselle laaditaan henkilökohtainen perehdytyskalenteri. Lisäksi apuna käytetään myös kullekin tehtävänkuvalle räätälöityä koulutuspassia. Näiden avulla perehtyjän itsensäkin on helppo seurata, missä mennään ja mitä on tulossa.

Muutaman kerran vuodessa järjestetään myös uusien pohjantähtiläisten perehdytyspäivä, jossa viimeisten kuukausien aikana aloittaneet työntekijät kokoontuvat pääkonttorillemme Hämeenlinnaan. Perehdytyspäivän tavoitteena on tarkempi perehtyminen Pohjantähden liiketoimintaan, brändiin, kulttuuriin, arvoihin sekä tietysti tutustuminen muihin pohjantähtiläisiin.

HR:ssä toimiva koulutustiimi kerää uusilta pohjantähtiläisiltä palautetta perehdytyksestä. Palautteiden avulla seurataan ja varmistetaan perehdytyksen eteneminen sekä kehitetään perehdytysprosessia. Pyrimme siihen, että perehdytyksestä saamamme palautteet olisivat jatkossakin tällaisia: ”Perehdytys oli juuri oikeanlainen sekoitus ohjausta ja omaa oivaltamista.” tai ”Olo oli alusta asti todella tervetullut tiimiin ja sain heti selkeän kuvan omasta roolistani. Tiesin, mistä ja keneltä kysyä mitäkin asiaa.”

Me Pohjantähdessä uskomme, että onnistuminen syntyy vain tekemällä. Siksi annamme vapautta ja vastuuta sekä rohkaisemme kokeilemaan. Kaiken takana on luottamus.

Olemme asettaneet tavoitteet osaamisen kehittämiselle, jotta jokainen pohjantähtiläinen voi kasvaa ja kukoistaa. Tätä toteutamme myös osana perehdytyksen suunnittelua ja toteutusta.

Tervetuloa meille töihin!