Muista nämä 3 asiaa lemmikkivakuutusta hankkiessasi

1. Hanki lemmikkivakuutus mahdollisimman pian

Vakuutusyhtiöt myöntävät lemmikkivakuutuksia tavallisesti kissoille ja koirille. Vakuutus kannattaa hankkia niin pian kuin mahdollista – siis heti, kun sinusta tulee koiran tai kissan omistaja.

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkään vakuutus ei yleensä kata sellaisia sairauksia ja vaivoja, joita lemmikillä on ollut ennen vakuutuksen ottamista. Mitä aikaisemmin hankit vakuutuksen, sitä vähemmän rajoituksia ehtii tulla. Pohjantähdeltä voi hankkia vakuutuksen nuorimmillaan 6-viikkoiselle kissan- tai koiranpennulle.

Toisekseen, useassa lemmikkivakuutuksessa on alussa karenssi. Vakuutus ei siis tule voimaan saman tien, vaan vasta jonkin ajan kuluttua. Vakuutusyhtiö Pohjantähdessä lemmikkivakuutuksen karenssi on kaksi viikkoa, eli jos hankit vakuutuksen tänään, se tulee voimaan kahden viikon päästä. Vakuutuksen ottamista ei siis kannata aikailla, jotta se alkaa korvata havereita mahdollisimman pian.

Toisaalta lemmikin korkea ikä ei aina ole este vakuutukselle. Jotkut vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia kovin iäkkäille lemmikeille, mutta Pohjantähdeltä vakuutuksen voi hankkia aina siihen saakka, kunnes kissa tai koira täyttää 10 vuotta.

Lemmikkivakuutusta hankkiessa kannattaa lisäksi kiinnittää huomiota siihen, miten kauan vakuutus on voimassa. Pohjantähden lemmikkivakuutus turvaa karvaturriasi siihen saakka, kunnes kissa tai koira täyttää 15 vuotta.

Lisäksi toisin kuin monessa muussa vakuutusyhtiössä, Pohjantähdellä iän karttuminen ei pienennä vuosittaista vakuutusmäärää. Voit siis hoidattaa lemmikkiäsi vuosittain vakuutuksen turvin yhtä paljon kahden vuoden ikäisenä kuin 12-vuotiaanakin.

Hanki lemmikkivakuutus koirallesi tai kissallesi täältä. 

2. Vakuutus kattaa muun muassa hoitokuluja, mutta ei kaikkea

Lemmikkivakuutus kattaa pääasiassa sairauksien ja tapaturmien hoitokuluja. Jos siis lemmikillesi sattuu yllättäen tapaturma tai se sairastuu, vakuutus kattaa esimerkiksi eläinlääkäripalkkiot, tutkimukset, hoitokulut ja lääkkeet.

Toisaalta lemmikki tarvitsee myös sellaista hoitoa, jota vakuutus ei korvaa. Usein esimerkiksi rokotukset, hampaisiin liittyvät vaivat sekä ennaltaehkäisevä terveydenhoito eivät mene vakuutuksen piikkiin.

Kuten aina vakuutusten kohdalla, myös lemmikkivakuutusta ostaessa kannattaa tutustua huolellisesti vakuutusehtoihin. Useimmat vakuutusyhtiöt rajaavat nimittäin pois esimerkiksi erilaisia rakenteellisia vikoja. Pois rajattuja vaivoja kannattaa verrata oman lemmikin rodun tyypillisiin vaivoihin, jotta tietää varmasti, millaisissa tilanteissa vakuutuksesta on apua.

Jos matkustat lemmikkisi kanssa ulkomaille – esimerkiksi ulkomaisiin näyttelyihin tai kakkoskotiin Aurinkorannikolle – lemmikkivakuutukseen kannattaa hankkia kissalle tai koiralle oma matkavakuutus. Se korvaa sairauksien ja tapaturmien hoitokuluja ulkomailla.

Lemmikkivakuutukseen voi liittää vakuutuksen lemmikin kuoleman varalta. Silloin saat vakuutuksesta korvauksen, jos lemmikkisi kuolee vakuutusehdoissa määritellystä syystä. Vakuutukseen on mahdollista liittää myös koiran katoamisesta maksettava korvaus.

Pohjantähdessä korvaus maksetaan, jos lemmikki kuolee sellaisen tapaturman tai sairauden vuoksi, joka korvataan vakuutusehtojen mukaan. Vakuutusyhtiöiden käytännöt vaihtelevat sen suhteen, minkä suuruinen korvaus lemmikin kuoleman jälkeen maksetaan. Pohjantähti korvaa lemmikin käyvän arvon.

3. Vakuutusmäärä hoitopaikan mukaan

Jos lemmikkisi sairastuu, vietkö hänet kunnalliselle vai yksityiselle eläinlääkärille? Kuten ihmistenkin terveydenhoidossa, myös eläinlääkäreissä on melkoinen hintaero yksityisen ja julkisen hoidon välillä. Hoitopaikan valintaan vaikuttaa todennäköisesti myös eläinlääkärin sijainti.

Lemmikkivakuutusta hankkiessasi määrittelet vakuutusmäärän. Pohjantähdellä vakuutusmäärä tarkoittaa summaa, jonka turvin voit vuosittain hoidattaa lemmikkiäsi.

Jos aiot hoidattaa koiraasi tai kissaasi yksityisellä eläinlääkäriasemalla, lemmikkivakuutuksen vakuutusmäärä kannattaa määritellä korkeammaksi kuin jos tarkoituksesi on asioida kunnallisella eläinlääkärillä.

Vakuutusmäärä vaikuttaa siihen, mitä lemmikkivakuutus maksaa.

 

Lähde: Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fine: Seuraeläinten vakuutusopas: Kissan, koiran ja muiden lemmikkieläinten vakuuttaminen

Teksti on julkaistu alun perin Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen HESY-lehdessä.