Leikki-ikäisten vanhempien tapaturmat

Pienten lasten äitinä lasten vakuutukset ovat erityisen lähellä sydäntäni. Jo esikoisen ilmoitellessa tulostaan ja vasta valmistautuessani elämäni tärkeimpään luottamustoimeen, oli selvää, että salamatkustajalle otetaan kaiken kattava vakuutus niin pian kuin mahdollista. Ja meillä Pohjantähtiturvassa vakuutuksen tosiaan saa voimaan pian eli jo raskausviikolla 17 – jolloin pieni toukkamme oli muuten noin 17 sentin mittainen ja 145 gramman painoinen!

Toisen lapsen kohdalla ruuhkavuodet olivat jo käynnissä eikä vakuutuksen ottaminen kuulunut ensimmäisiin hoidettaviin asioihin tikkuun pissimisen jälkeen. Työt, päiväkotikuljetukset, lapsen nuhat, oma pahoinvointi, väsymys ja huushollaus täyttivät elämän ja yhtäkkiä oltiinkin jo puolivälissä raskautta. Mutta ei hätää, Pohjantähtiturvassa syntyvän lapsen vakuutuksen saa vielä raskausviikolla 35! Ja niin oli tämä uusinkin sydämenvaltaaja turvattu, noin 45-senttisenä ja 2,5-kiloisena.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut olla rakkaimpieni kanssa kotona melko pitkään. Esikoinen aloitti päiväkodin 1 vuoden ja 8 kuukauden kypsässä iässä, ja kuopus peräti vuoden tätä vanhempana. Onnellinen ja onnekas olen myös siksi, että lapsemme ovat pysyneet suhteellisen terveinä. Vaikka päiväkodissa on kiertänyt kaikki ihanuudet kihomadoista ja täistä vatsatauteihin sekä silmätulehduksiin, omat mussukkani ovat onnistuneet välttämään kaikki nämä. Nuhia ja korvatulehduksia liimakorvineen on toki tullut ja mennyt, mutta niistä on selvitty nopeasti, ja nopeasti on saatu apua myös vakuutusten turvin. Toki Suomessa julkinenkin terveydenhuolto pelaa, mutta kun lapsi valvoo yön korvaansa itkien, on aamun valjetessa odottavasta erikoislääkärin ajasta erityisen kiitollinen.

Suuremmilta tapaturmiltakin olemme välttyneet, vaikka kotona tosiaan vierähti kaiken kaikkiaan reilusti yli neljä vuotta. Suurin osa tapaturmistahan tapahtuu tunnetusti juuri kotona. Mikäli päivittäisiä kuhmuja ja mustelmia ei lasketa, on lapsillemme sattunut tasan yksi tapaturma ja sekin kodin ulkopuolella, kun poikamme mursi jalkapöytänsä hypätessään alas puolapuilta päiväkodissa. Viikon päivät poika aristi jalkaansa, minkä jälkeen häntä ei ole pidätellyt enää mikään.

Ja lopulta päästäänkin jutun kohokohtaan. Lasten vakuutuksista puhutaan syystäkin paljon, mutta oman kokemukseni perusteella yhtä tärkeää on huolehtia myös leikki-ikäisten vanhempien vakuutuksista! Kun 193-senttinen ja vähän yli satakiloinen isukki hyppelee uusissa kengissään lasten kanssa leikkipuistossa, saattaa seurauksena olla vaikkapa akillesjänteen vamma ja puolitoista vuotta lepo- ja kuntoutusjaksoja. Tai kun 168 cm pitkä (ja ihan sopivan painoinen) äiti laskee liukumäkeä HopLopissa, saattaa häntäluu vaatia lääkärissäkäyntiä ja kipulääkkeitä. Ja kun äiti tästä toivuttuaan, jälleen HopLopissa, kompastuu vuoden ikäinen tyttö sylissään, voi edessä olla uusi lääkärireissu. Automaattisesti äiti nimittäin suojelee kalleintaan, eikä siksi saa tukea mistään ja kaatuu täydellä voimalla päin lattiapalkkia. Kompuroinnin seurauksena housut ja sukkahousut ovat riekaleina ja sääriluussa mustanpuhuva tennispallon kokoinen pahkura, josta vielä nyt puolitoista vuotta myöhemminkin on muistona kahden euron kolikon kokoinen arpi. Onneksi rotusääreni eivät ennen tapaturmaakaan olleet täysin virheettömät.

Vakuutus korvasi kaikki lääkärinpalkkiot ja lääkkeet, ja henkinen puolikin hoitui itsestään. Puoli vuotta myöhemmin nimittäin uhmasin kohtaloa, kohtasin pelkoni ja vietin jälleen iloisen, hikisen ja tapaturmattoman päivän Hoplopissa. Isukkikin sai lopulta akillesjänteensä kuntoon, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ainakin tähän asti.

Tilastotietoihin voisi kuitenkin tehdä pienen tarkennuksen, eli suurin osa tapaturmista sattuu varmasti kotona, lukuun ottamatta leikki-ikäisten vanhempia.