Kannattaako syntyvälle lapselle ottaa vauvavakuutus?

Kun joitakin vuosia sitten tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, tunsin nauruhermoja kutittavaa iloa ja onnea, mutta myös järkytystä sekä puhdasta kauhua. Selasin kuuliaisesti kaikki neuvolasta saadut ohjekirjat ja mainoslappuset läpi, jotta voisin suorittajana imeä maksimimäärän tietoa.

Pian jatkoin nettiin tutkimaan vähän kaikenlaisia sivustoja, mikä oli tietysti suuri virhe. Aloin tehdä päivittäin liikelaskentaa kohtukuoleman pelossa, välttelin kaikkea pastöroimatonta (ja vähän kaikenlaista muutakin) varmuuden vuoksi ja tarkkailin päänsärkyjäni raskausmyrkytyksen varalta.

Soitin äidilleni aika usein ja kysyin milloin mitäkin, usein netistä löytämääni asiaan liittyvää. ”Onneksi meidän aikana ei ollut vielä nettiä”, totesi äitini. ”Silloin vain tehtiin mitä osattiin ja toivottiin, että se riittää.”

Niin. Äitiys taitaa olla kuulua niihin asioihin, joissa on mahdotonta onnistua aina täydellisesti. Vauvat ja lapset sairastavat ihan minusta riippumattomista syistä. Mitä isommaksi lapset tulevat sitä enemmän tuntuvat koheltavan, eikä haavereilta vältytä. Pehmustetussa huoneessakaan ei viitsisi jälkikasvuaan kasvattaa.

Onneksi äitiyteen kuitenkin tottuu. Nykyisin tuo pieni mahavauva on jo melkein esikoululainen. Minäkin olen oppinut hyväksymään, että lapseen saattuu toisinaan. Itse asiassa se on jopa todennäköistä.

Olen kuitenkin löytänyt keinoja pienentää riskejä ja tyynnytellä hermojani. Pidän lasta (väkisin) kädestä kiinni, kun kävelemme tien yli. Lapsen ollessa pieni tukin pistorasioita erilaisilla tulpilla ja säilytän edelleen myrkylliset pesuaineet ylähyllyillä.

Ja silloin, kun tuo touhukas melkein eskari oli vielä pieni mahassani kasvava vauva – silloin hankin hänelle vauvavakuutuksen. En vauvaa varten, vaan omaa mieltäni tyynnyttelemään. Jos vaikka sattuu jotain.