Kohti puhtaampaa ympäristöä – Biojussi

Biojussin sastamalalainen yrittäjä Jukka Harjula on nähnyt työurallaan paljon. Pitkään yrittäjänä jo ennen nykyistä yritystään toiminut Harjula keksi nykyisen liikeideansa samalla, kun huolehti Tyrvään voimalaitoksen padoista. ”Pidin 18 vuotta huolta Kokemäenjoessa sijaitsevista padoista. Patojen huolenpidossa käytetään pieniä pumppaamoja veden pumppaamiseen, joista lopulta sain idean Biojussin toimintaan”, Harjula kertoo.

Ympäristöasiat ovat Harjulalle sydämenasia ja Biojussissa myytäviin keksintöihin on ammennettu oppeja aina 50-luvulta asti. ”Jo silloin käytetyt järjestelmät ovat olleet hyviä ja niillä on pystytty ehkäisemään päästöjä esimerkiksi jokiin ja järviin”, Harjula painottaa. ”Opit on unohdettu matkan varrella, mutta Biojussin kautta minun on ollut mahdollista tuoda nämä käytännöt takaisin.”

Muuttuneet kierrätystottumukset

Biojussi on kiinteistön- ja ympäristönhoitoon sekä jätevesi- ja kompostorijärjestelmien suunnitteluun, valmistamiseen ja rakentamiseen erikoistunut perheyritys.

Yrityksen tuoteideat ovat kaikki Harjulan itsensä kehittelemiä. Tuoteidean syntyprosessia Harjula kuvaa näin: ”Alkuun havaitsen ongelman, johon haluan kehittää ratkaisun. Kaikki suunnittelu tapahtuu aluksi pääni sisällä, jonka jälkeen on aika mallintaa idea paperille.”

”Minulla on onnekseni paljon hienoja ihmisiä ympärilläni, jotka auttavat tuoteidean eteenpäin viemisessä. Sidosryhmääni kuuluvien ihmisten avulla saan mallinnettua ja testattua ideoitani”, Harjula valottaa.

Biojussin asiakkaille on hyvin tärkeää, että kiinteistön- ja ympäristönhoidossa käytettävät tuotteet ovat yksinkertaisia. ”Haluamme, että asiakkaamme ymmärtävät tuotteidemme toiminnan läpikotaisin, jolloin niitä osataan käyttää ja huoltaa. Tällä tavoin tuote kestää myös käytössä pidempään”, Harjula summaa.

Yrityksen myymiä harmaavesisuodattimia käytetään etenkin omakotitaloissa ja mökeillä. ”Harmaavesisuodattimet voidaan asentaa esimerkiksi terassin alle, kaivaa maahan tai kallioisella maalla kiinnittää maan pinnalle. Esimerkiksi pyykinpesukoneen likavesi tai tiskivesi on mahdollista johdattaa harmaavesisuodattimeen, josta se päästetään puhdistettuna luontoon”, Harjula selventää.

Biojussin toinen suuri tuoteryhmä ovat kompostorit. Niitä myydään esimerkiksi hevostalleille, muihin yrityksiin sekä taloyhtiöihin. ”Olemme tutkineet kompostoreita paljon. Meidän kompostorimme ovat hieman suurempia kuin perinteisemmät kotikäyttöön tarkoitetut ekokompostorit. Kompostoreihin päätyy hevostalleille lantaa ja lopputuotteena saadaan sitten multaa”, Harjula sanoo.

Harjulan mukaan viimeisten viiden vuoden aikana ihmiset ovat muuttaneet ajatteluaan kierrättämisestä ja ympäristöasioista hyvään suuntaan: ”Ennen ei puhuttu kierrättämisestä mitään ja nykyään on jopa outoa, jos sitä ei tehdä. Haluamme olla kierrätysketjussa vahvasti mukana ja tarjota ratkaisuja sekä helpottaa kierrättämistä.”

Viime vuosi oli Biojussille erittäin positiivinen. ”Mennyt vuosi 2021 oli läpimurtovuosi ja meistä puhutaan hyvää. Palaute on ollut erinomaista ja tuotteet ovat toimineet”, Harjula iloitsee.

biojussi harmaavesisuodatin | Pohjantähti

Jo viidettä vuosikymmentä Pohjantähden asiakkaana

Suuremmilta vahingoilta yritystoiminnassa on onneksi vältytty.

Asiakassuhde Pohjantähden kanssa on säilynyt niistä ajoista lähtien, kun vakuutuksia on tarvittu. ”En ole ikinä ollut muun vakuutusyhtiön asiakas ja asiakassuhteeni Pohjantähden kanssa on alkanut jo 80-luvulla. Minut on yhtiössä pitänyt se, että minulla on ollut hyvät ja pitkäaikaiset yhteyshenkilöt. Olen aina saanut omaan toimintaani räätälöidyt vakuutukset”, toteaa Harjula.

”Olen tehnyt paljon virheitä”

Idean ympäristöliiketoimintaan Harjula sai 13 vuotta sitten, mutta jo sitä ennen ajatus ehti muhia päässä jo kymmenisen vuotta. Ennen Biojussin perustamista Harjula on ehtinyt työskentelemään muun muassa finanssialalla, myymälä- ja osastopäällikkönä sekä toiminimiyrittäjänä. Pitkä ja laaja kokemus eri aloilta on opettanut kantapään kautta.

”Olen nuoresta pitäen saanut olla vanhempien mestareiden opissa kisällinä ja saanut harjoitella montaa eri työtä alusta alkaen. Mestarit olivat jo aiemmin tehneet omat virheensä ja kertoivat niistä oppimansa asiat eteenpäin minulle”, Harjula kertoo.

Biojussin yrittäjä Jukka Harjula | Pohjantähti

Yrittäjyydessä Harjulan mukaan on parasta, että asiat voi tehdä omalla tavallaan. ”Kun on toisella töissä, koen ettei voi tehdä samalla tavalla kokeilla ja tehdä virheitä. Jos olet yrittäjä ja haluat kehittyä, sinun on oppiaksesi tehtävä myös virheitä. Olen tehnyt elämässäni valtavan määrän virheitä, mutta olen aina oppinut niistä ja vienyt sitä kautta toimintaa eteenpäin”, kertoo Harjula.

Vapaus ja työstä nauttiminen ovat kuitenkin Harjulalle suurimpia eteenpäin puskevia voimia yrittäjyydessä. ”Yrittäjänä ei tarvitse kysyä kuin itseltään lupa, eikä tässä hommassa ole tilivelvollinen kuin itselleen. Jos jonakin päivänä työnteko ei huvita, voi pitää vapaata. Teen kuitenkin töitä nautinnon kautta, jolloin on tärkeää kuunnella itseään.”

Loppuun Harjula haluaa antaa oman vinkkinsä ihan jokaiselle: ”Kannustan ihmisiä kokeilemaan uusia asioita ja lähtemään nollasta. Se vaatii työtä, mutta palkitsee älyttömän paljon. Mielestäni uusia asioita ei tarvitse tai kannata pelätä.”

 

Biojussi (Harxo Oy)

  • 2017 perustettu kiinteistön- ja ympäristönhoitoon sekä jätevesi- ja kompostorijärjestelmien suunnitteluun, valmistamiseen ja rakentamiseen erikoistunut yritys
  • Yrittäjä Jukka Harjula
  • Yritys toimii Sastamalassa
  • Tutustu yritykseen https://www.biojussi.fi/

 

Haluamme nostaa yritysasiakkaidemme tarinoita arvoiselleen paikalle. Pohjantähti <3 Yrittäjät kampanjan aikana pääsimme tapaamaan monia mielenkiintoisia yrittäjiä ja tutustumaan heidän yritystoimintaansa. Tutustu muihin asiakastarinoihin täällä.