Miksi Pohjantähteen? – Esittelyssä työnantaja- ja kumppanuuslupaukset

Meiltä kysytään usein, mitkä ovat pohjantähtiläisyyden etuja. Kerromme tässä blogikirjoituksessa lupauksista, jotka annamme kaikille pohjantähtiläille – niin työsuhteisille kuin yrittäjillemmekin.

Meillä saa tehdä, kokeilla ja epäonnistua

Me uskomme onnistumisen syntyvän vain tekemällä. Annamme vapautta ja vastuuta sekä rohkaisemme kokeilemaan. Myös epäonnistumiset kuuluvat tähän matkaan. Kaiken takana on luottamus ja yhdessä sovitut pelisäännöt.

Olemme sopivan kokoinen vakuutusyhtiö niin pohjantähtiläisille kuin asiakkaillemmekin. Meillä voit löytää urapolun yrittäjänä tai työsuhteessa – myös siirtymät näiden polkujen välillä ovat mahdollisia!

Näin pohjantähtiläiset kuvaavat lupausta arjessamme:

  • ”Kerromme avoimesti virheistämme, opimme epäonnistumisistamme ja juhlimme onnistumisiamme yhdessä!”
  • ”Tiimissämme rohkaistaan uuden oppimiseen ja siihen, että kyseenalaistetaan käytössä olevia toimintatapoja.”
  • ”Kannustamme toinen toisiamme tekemään rohkeita päätöksiä. Virheistä ei rangaista, vaan pyrimme kehittymään entistä paremmiksi.”

Meillä joustetaan

Me Pohjantähdessä turvaamme asiakkaidemme etua vastuullisesti. Toimimme yhteisten pelisääntöjen mukaisesti, mutta meillä ei myöskään rajoiteta pohjantähtiläisia turhaan. Kunhan asiakkaidemme etu toteutuu, joustamme työntekopaikoissa, työajoissa ja eri elämäntilanteissa ihmisen kokoisesti.

Kysyttäessä, mikä tekee Pohjantähdestä tällä hetkellä hyvän työpaikan, on yleisin vastaus tietenkin työkaverit. Heti seuraavaksi tärkeimmäksi asiaksi pohjantähtilaiset ovat nostaneet joustavuuden ja etenkin etätyömahdollisuuden.

”– isoin kiitos paikkariippumattomuudelle, etätyö tukee merkittävästi omaa hyvinvointia niin työssä kun vapaalla.”

Pohjantähdestä tekee ihmisen kokoisen: ”joustavuus työskentelypaikassa ja liukumat työajassa sekä elämäntilanteen huomioiminen”.

Koska haluamme vaalia jatkossakin nimenomaan tätä yhdistelmää: loistavat työkaverit ja joustavuus, aiomme pitää joustojen ja etätyön ohella kiinni myös kohtaamisista kasvokkain.

Meillä ihminen kohdataan ihmisenä

Tämä lupaus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Pohjantähdessä yhteisistä asioista päätetään yhdessä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii työtilojen suunnittelu. Hankimme uudet työtilat Tampereelle ja pohjantähtiläiset ovat saaneet osallistua tilojen suunnitteluun ja pelisääntöjen laadintaan. Sama toimintatapa toteutui pääkonttorimme uusien tilojen osalta, joihin muutimme helmi-maaliskuun taitteessa.

Lisäksi on muitakin asioita, jotka tekevät pohjantähtilaisten mielestä meidän työyhteisöstämme ihmisen kokoisen. Esille ovat nousseet muun muassa seuraavat asiat:

  • Meillä on mahdollisuus osallistua esimerkiksi verenluovutukseen työajalla sekä saada liikkumisesta työpäivän jälkeen tai ennen palkkaa.
  • Uusille annetaan hyvät eväät perehdytyksen kautta. Se, jos mikä, on ihmisläheistä toimintaa.
  • Ihmisestä kuullaan muutakin kuin vain työ. Tutustutaan työkavereihin ihmisenä, ei pelkkänä työntekijänä.

Meillä tehdään yhteistyötä ja pidetään hauskaa

Pohjantähden menestys perustuu yhteistyöhön. Pohjantähti on melko pieni ja tiivis yhteisö, joten apua kysytään matalalla kynnyksellä, ja sitä saa aina! Meillä töissä saa olla myös hauskaa.

Paras työsuhde-etumme onkin loistava työyhteisö! Näin pohjantähtiläiset kertovat:

  • ”Keskusteleva johtaminen ja kuulluksi tuleminen on tärkeää. Tämä vaikuttaa erityisesti myös jaksamiseen.”
  • ”Meitä on monesta lähtökohdasta, mutta yhteishenkemme on erittäin hyvä.”

 

Haluaisitko tutustua meihin paremmin?

Voit lukea meistä lisää urasivuillamme tai yrittäjistämme kertovalla sivulla.