Siirry sisältöön
Oma Pohjantähti
Pohjantähti logosivu

Yrittäjämme Päijät-Hämeessä

Henkilöasiakkaat ja pienyritykset

Vakuutusihmisesi Päijät-Hämeessä

Niemenkatu 73 (Lahden Tiedepuisto), Lahti

Tuomo Kivioja Myyntipäällikkö

Päijät-Hämeen, Kouvolan ja Hyvinkää-Riihimäen alueen myyntipäällikkö Tuomo Kiviojalla on vakuutusalan kokemusta eri rooleista jo noin 30 vuoden ajalta. ”Olen saanut olla monessa mukana. Minulle on tuttua niin myyntitiimien rakentaminen kuin johtoryhmätyöskentelykin.”

Yrittäjyys on ollut aina Tuomon sydäntä lähellä, joten nykyinen rooli oman alueen ja tiimin vetäjänä sopii hänelle kuin valettu. ”Minulla on loistotiimi. 15 myyjän porukassa on sekä kauan vakuutusalalla olleita että keltanokkiakin. Yhteensä vakuutusalan kokemusta meillä on reilut 100 vuotta.”

Ohjenuorana Tuomolla ja koko porukalla on palvella asiakkaita niin hyvin, että he haluavat suositella heitä muillekin. ”Pyrimme jokaisessa asiakaskohtaamisessa ylittämään odotukset. Tärkeintä on auttaa asiakasta löytämään juuri ne oikeat ratkaisut. Samalla käymme vakuutusturvan tarkasti läpi ja korjaamme mahdolliset puutteet sekä poistamme päällekkäisyydet. Tästä olemme saaneetkin paljon kiitoksia.”

Jotta elämä ei olisi pelkkää työntekoa, niin Tuomo nauttii kokkailusta, leipomisesta sekä remonttihommista. ”On ihanaa tehdä työn vastapainoksi jotain ihan muuta. Kokkina olen vähän hifistelijä ja tykkään loihtia kolmen ruokalajin illallisia.” Vapaa-ajallaan Tuomo tykkää myös samoilla luonnossa ja tehdä pitkiä kävelylenkkejä.

Knoppitietona: Ennen vakuutusuraansa Tuomo toimi maanviljelijänä lypsykarjatilallaan. Tänä päivänä etätyöt hoituvat osaksi Espanjan kakkoskodista. ”Tällainen etätyöjärjestely ei toimisi ellen voisi luottaa sataprosenttisesti tiimiini.”

Suosittelemme lukemaan

Pohjantähti asiakastarinat
Meillä on monta upeaa asiakastarinaa
Käsi pitelee puista talon pienoismallia

Mitä kotivakuutus korvaa?

Kotivakuutus kannattaa kilpailuttaa säännöllisesti, mutta hinnan lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös vakuutuksen sisältöön. Huomioi nämä asiat kotivakuutusta hankkiessasi.

Ota yhteyttä

Haluan, että minuun ollaan yhteydessä
Minulle on tärkeää
Yhteystiedot
Osoite