Haemme korvausneuvojaa
Tule mukaan rakentamaan uudistuvaa Pohjantähteä ja jätä kädenjälkesi menestystarinaamme. Haemme nyt korvausneuvojaa monipuolisiin ja mielenkiintoisiin tehtäviin lakisääteisten henkilövahinkojen tiimiin. Tehtävässä työskentelet osana tiimiä, joka hoitaa liikenteessä sattuneita henkilövahinkoja sekä työtapaturma- ja ammattitautivahinkoja.
Korvausneuvojana vastaat kokonaisvaltaisesti vastuullisesta vahinkokäsittelystä sekä asiakaspalvelusta puhelimitse ja sähköisissä asiointikanavissa. Tehtävässä on tarpeen itsenäinen työote ja rohkeus päätöksentekoon yhteisesti sovittuihin toimintamalleihin sitoutuen. Yksin ei kuitenkaan tarvitse pärjätä – ihmisen kokoisessa vakuutusyhtiössä teemme töitä yhdessä asiakkaidemme eteen.
Odotamme sinulta:
- soveltuvaa koulutusta tai työkokemuksen kautta kartutettua pätevyyttä, esimerkiksi kaupallinen tai terveydenhoitoalan tutkinto tai muu vastaava pätevyys
- tietoteknisiä taitoja eli kykyä omaksua ja käyttää erilaisia järjestelmiä näppärästi
- erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja myönteisyyttä toimintamallien ja oman osaamisesi kehittämiseen
- suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä kykyä viestiä asiakkaalle ymmärrettävästi monimutkaisista asioista
Hae tehtävää urasivuiltamme viimeistään 30.10.2022
Ai mikä Pohjantähti? Vakavarainen vakuutusalan konkari, alalla jo lähes 130 vuotta. Voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. 28 toimistoa eri puolilla Suomea, ja yli 400 ammattilaista asiakkaiden avuksi, joista 8 Juhaa, 6 Hannaa ja 5 Jania. Yksi Pohjantähti, ja kaikki sen puolesta – työskentelyä vastuullisesti, mutta huumorilla ja yhteistyöllä asiakkaan parhaaksi. Tutustu yhtiöömme, uratarinoihimme ja henkilöstökertomukseen.
#ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö