Valtio ei korvaa matkustajan kotimatkaa vahingon sattuessa

Finanssiala ry:n mukaan lähes 90 prosentilla suomalaisista on aina matkustaessaan henkilövahingot korvaava matkavakuutus.

Luku on pysynyt samalla tasolla jo useiden vuosien ajan.

Kolmannekselle tutkimukseen osallistuneista henkilöistä on epäselvää, kuka vastaa kotiinkuljetuksen kuluista vakavan matkasairauden tai -tapaturman kohdatessa.

Suomen valtiolla ei ole velvollisuutta maksaa pulaan joutuneiden hoito- ja muita kuluja tai vainajien kotiuttamiseen liittyviä kustannuksia.

Ei-toivottuja tilanteita varten on jokaisen matkustajan omalla vastuulla hankkia kattava matkavakuutus.

Vakuutusten sisältöön ja ehtoihin kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen matkaa ja varmistaa, että vakuutusturva on riittävä.

Tämä on tärkeää etenkin, jos matka suuntautuu tavallista riskialttiimmalle alueelle tai sisältää riskialttiiden lajien harrastamista.

Ulkoministeriö suosittelee ulkomaille matkustavalle matkustusilmoituksen tekemistä. Ilmoituksen voi tehdä helposti verkkopalvelussa.

Myös ulkoministeriön matkustustiedote on syytä lukea ennen lähtöä.