Otamme tulorekisterin käyttöön vuodenvaihteessa 2020
Pohjantähti hakee tammikuussa 2020 kaikkien vakuuttamiensa työnantajien vuoden 2019 palkkatiedot tulorekisteristä. Tulorekisterin käyttöönotto ja palkkatietojen hakeminen voivat aiheuttaa viivästymisiä vuoden 2019 lopullisten vakuutusmaksujen käsittelyssä. Vakuutusyhtiöillä on työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella vuosi aikaa vahvistaa lopulliset vakuutusmaksut.
Työtapaturmavakuutuksen laskutukseen ei toistaiseksi ole tulossa muutoksia. Laskutamme ennakkovakuutusmaksun vuodelta 2020 tammikuussa. Lopullinen vakuutusmaksu lasketaan voimassaoleville vakuutuksille vuoden päätyttyä, jolloin veloitamme tai hyvitämme mahdollisen tasoitusmaksun.
Mitkä tiedot ovat tärkeitä vakuuttamisen kannalta?
Oikeat ja ajan tasalla olevat tiedot tulorekisterissä takaavat asian sujuvan käsittelyn Pohjantähdessä. Vakuuttamisessa ja vakuutusmaksun määrittämisessä tulorekisteriin ilmoitettavia tärkeitä tietoja ovat:
- Ammattiluokkatiedot
- Ilmoita ammattiluokkatieto jokaisen työntekijän palkkatietoilmoituksessa. Ilmoitettavan ammattiluokkakoodin löydät Tilastokeskuksen sivuilta.
- Ammattiluokan valinnassa voit käyttää apuna Tilastokeskuksen maksutonta LuokitusEkspertti-palvelua (Ammattiluokitus 2010).
- Vakuutusnumero ja vakuutusyhtiön y-tunnus
- Vakuutusnumero ja Pohjantähden y-tunnus (0146905-4) tulee merkitä palkkatietoilmoitukselle silloin, kun työnantaja on vakuuttanut työntekijänsä useammalla kuin yhdellä työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksella. Muistathan muuttaa siirtyvän vakuutuksen uuden vakuutusnumeron palkkatietoilmoituksille.
Mitkä tiedot ovat tärkeitä korvaamisen kannalta?
Korvaamisessa ja ansionmenetyskorvauksen määrittämisessä tulorekisteriin ilmoitettavia tärkeitä tietoja ovat:
- Palkkatietojen erittely
- Palkkatiedot suositellaan ilmoitettavaksi käyttäen ilmoitustapaa kaksi (2).
- Palvelussuhdetiedot
- Poissaolotiedot
Täydentävät tiedot, kuten esim. palvelussuhde- ja poissaolotiedot, on hyvä ilmoittaa samanaikaisesti pakollisten tietojen kanssa.
Ansionmenetyskorvauksen maksamisessa tarvittava tieto siitä, onko työnantaja maksanut sairausajan palkkaa, haetaan tulorekisteristä edellyttäen, että sairausajan palkkaa koskevat tiedot on ilmoitettu tulorekisteriin korvauspäätöstä tehdessä.
Tulorekisterin tietoja voidaan hyödyntää ansionmenetyskorvauksen maksamisessa edellyttäen, että työnantaja käyttää ilmoitustapaa 2 ja ilmoittaa lisäksi täydentävät poissaolotiedot.
Mitä tietoja tulemme edelleen pyytämään suoraan työnantajalta?
Työnantaja ei ole velvollinen antamaan tulorekisteriin talletettuja tietoja Pohjantähdelle muulla tavalla. Pohjantähdellä on kuitenkin oikeus pyytää työnantajalta tulorekisteristä puuttuvia tietoja ja tulorekisterin tietoja täydentäviä selvityksiä.
Ansionmenetyskorvauksen maksamiseksi joudumme pyytämään työnantajalta lisätietoja silloin, kun työnantaja käyttää ilmoitustapaa 1 tai ilmoitustapaa 2, mutta ei ilmoita täydentäviä tietoja. Korvauksen suuruuden määrittämisessä tarvitaan ilmoitustapaan 2 sisältyviä tietoja (kuten lomaraha) ja täydentäviä lisätietoja (kuten poissaolotiedot).
Mikäli ansionmenetyskorvausta maksetaan vuosityöansioperusteisesti, pyydetään työnantajalta lisätietoja palkan määräytymisestä. Vuosityöansion määrittämisessä tarvitaan tieto vahinkopäivää edeltävään vuoteen kohdistuneista palkankorotuksista, joita ei ilmoiteta tulorekisteriin. Lisätietoja voidaan tarvita myös työntekijän luontoiseduista ja niiden määristä sekä osittaisista poissaoloista.
Palkkatiedot ilmoitetaan tulorekisteriin pääsääntöisesti viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. Voimme joutua pyytämään lisätietoja, mikäli tietoja ei ole ilmoitettu tulorekisteriin korvausta maksettaessa.
Ansionmenetyskorvauksen maksamisessa tarvittavia veron ennakonpidätystietoja ei ilmoiteta tulorekisteriin, joten nämä tiedot pyydämme edelleen suoraan työnantajalta esim. tapaturmailmoituksella.
Mikäli vahinkotapahtuma on sattunut ennen 1.1.2020, tulemme edelleen pyytämään kaikki lyhyen ajan päivärahan (päiväraha ensimmäiseltä 28 päivältä) ja vuosityöansion määrittämisessä tarvittavat palkkatiedot suoraan työnantajalta.
Mikäli yllä mainittuja tärkeitä tietoja ei ole ilmoitettu tulorekisteriin, pyydämme tarvitsemamme välttämättömät tiedot työnantajalta.
Vakuutuksenottajan, joka on vakuuttanut ns. erityisryhmiä (omaishoitaja, perhehoitaja, kuntouttava työtoiminta, vammaisten ja kehitysvammaisten työtoiminta), kuntien luottamushenkilöitä, työvoimakoulutuksessa olevia henkilöitä, opiskelijoita tai rangaistus-, huolto- ja hoitolaitoksissa olevia henkilöitä, tulee edelleen antaa vuosi-ilmoitus Pohjantähdelle vuosittain tammikuun loppuun mennessä.
Tietojen oikeellisuus ja tietojen korjaaminen tulorekisteriin
Suorituksen maksaja on vastuussa tulorekisteriin ilmoittamiensa tietojen oikeellisuudesta ja oikaisemisesta. Suorituksen maksajan tulee korjata tulorekisteriin ilmoittamansa virheellinen tieto.
Jos tulonsaaja huomaa Pohjantähdestä saamansa korvauspäätöksen perusteella, että tulorekisterin palkkatietoilmoituksella on häntä koskeva virheellinen tieto, tulonsaajan on tehtävä korjausvaatimus asianomaiselle työnantajalle, joka on ilmoittanut virheellisen tiedon tulorekisteriin.
Millä perusteella Pohjantähti käyttää tulorekisteriä ja mihin käyttötarkoituksiin?
Tulotietojärjestelmästä annetun lain perusteella tulorekisteriyksikkö välittää ja luovuttaa tulorekisterin tietoja, jotka tiedon käyttäjä on salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeutettu muun lain nojalla saamaan suorituksen maksajalta tai toiselta tiedon käyttäjältä.
Tietoja luovutetaan Pohjantähdelle työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädettyä vakuutus- tai korvausasian ratkaisemista tai valvontavelvollisuuden täyttämistä varten. Lisäksi tietoja luovutetaan Pohjantähdelle liikennevakuutuslain korvausasian ratkaisemiseen.
Vakuutusasian ratkaisemisella tarkoitetaan esimerkiksi vakuutusmaksun määräämistä ja vahvistamista.
Valvontavelvollisuuden täyttämisellä tarkoitetaan jälkikäteistä valvontaa siitä, että työnantaja on täyttänyt vakuuttamisvelvollisuutensa.
Korvausasian ratkaisemisella tarkoitetaan esimerkiksi ansionmenetyskorvauksen määrittämistä ja maksamista.
Pohjantähdellä on työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan oikeus salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä saada työnantajalta tiedot vahinkotapahtumasta, sen sattumisolosuhteista, syistä ja seurauksista, työntekijän työstä, työnantajan hänelle maksamista vastikkeista ja niiden perusteista sekä muut tiedot, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävänä olevan vakuutus- tai korvausasian ratkaisemista varten tai jotka muuten ovat välttämättömiä tässä laissa, EU:n sosiaaliturva-asetuksissa tai sosiaaliturvasopimuksessa säädettyjen tehtävien toimeenpanossa.
Vakuutuksenottaja on työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan velvollinen ilmoittamaan Pohjantähdelle työtapaturma- ja ammattitautiriskin arviointia, vakuutusmaksun määräämistä ja vakuutuksen hoitoa varten tarpeelliset tiedot toimialastaan, teettämänsä työn määrästä ja laadusta sekä työn alkamisajasta.
Työnantajan on ilmoitettava työtapaturmasta ja ammattitaudista Pohjantähdelle viipymättä ja viimeistään kymmenen arkipäivän kuluessa siitä lukien, kun työnantaja sai tiedon vahinkotapahtumasta.
Lisätietoja www.tulorekisteri.fi