Haemme yritysvakuutusmyyjää Turun tai Porin alueelle

Tule mukaan rakentamaan uudistuvaa Pohjantähteä ja jätä kädenjälkesi menestystarinaamme. Haemme nyt myynninnälkäisiä tuloksentekijöitä Varsinais-Suomen alueelle sekä Satakuntaan

yritysvakuutusmyyjäksi

Sinun roolissasi toimit yritysasiakkaidemme asiantuntija-apuna yritystoiminnan ja henkilöriskien tunnistamisessa sekä turvaamisessa. Yritysasiakkaiden uusasiakashankinta on merkittävin osa työtäsi.  Toimit myös yhteyshenkilönä hankkimillesi asiakkaille sekä tarvittaessa hoidat myös yrityspäättäjien henkilökohtaiset vakuutukset. Tähän rooliin haemme henkilöä, jolla on vakuutusalan kokemusta entuudestaan. Olet tehnyt tulosta yritysasiakkaiden parissa jo aikaisemmin tai sinulla on kokemusta tuloksellisesta työskentelystä henkilöasiakkaiden parissa ja nyt haluaisit ottaa seuraavan askeleen kohti yritysasiakkaiden palvelemista. Pohjantähden palkkiomalli on alan parhaimmistoa, joten sinulla on mahdollisuus päästä huippuansioihin. Tehtävässä toimit itsenäisenä yrittäjänä (esim. toiminimi tai osakeyhtiö).

Odotamme sinulta

  • näyttöjä tuloksekkaasta myyntityöstä ja vakuutusalan osaamista
  • halua sitoutua tavoitteelliseen myyntityöhön ja asiakashankintaan
  • tavoitteista motivoitumista ja valmiutta työskennellä niiden eteen
  • riskinottokykyä ja tavoitteellista otetta tekemiseen
  • suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista osaamista

Tuloksekas myyntityö vaatii tavoitteellista ja kurinalaista työskentelyä, mutta me myös autamme sinut alkuun monin eri tavoin. Saat meiltä myytäväksesi valmiit tuotteet eli kattavan salkun erinomaisia ja kilpailukykyisiä vakuutustuotteita. Tarjoamme sinulle myös runsaasti potentiaalisia asiakkaita kontaktointiin. Tukenasi myynnissä on franchising-yrittäjämme Jussi ja Jasse sekä vakuutusmyyjistä koostuva tiimi.

Tarjoamme sinulle motivoivan tehtävän kiinnostavien vakuutustuotteiden parissa. Saat kauttamme perehdytyksen yritysmyyntiin ja vakuutusalan huippuammattilaiseksi.  Asiakkaitamme ovat eri kokoiset yritykset ja voit työskennellä erilaisten asiakkaiden kanssa oman osaamisesi mukaan. Saat kauttamme työskentelyvälineet, jotta sinä voit keskittyä työhösi parhaalla mahdollisella tavalla. Järjestämme säännöllisesti koulutusta, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Ihmisen kokoisessa vakuutusyhtiössä teemme joka päivä merkityksellistä työtä asiakkaidemme eteen.

Haethan tehtävään viimeistään 24.3.2024. Voit hakea rekrytointijärjestelmämme kautta tai ottamalla matalalla kynnyksellä yhteyttä soittamalla suoraan meille.

Lisätietoja tehtävästä saat suoraan franchising-yrittäjiltämme Jussi Vainiolta p. 050 320 1212 tai Jasse Jaloselta p. 050 552 7374. Soitamme sinulle takaisin, mikäli emme ehdi asiakastapaamisista johtuen vastata heti soittoosi.

Aloitamme keskustelut tehtävästä kiinnostuneiden kanssa jo hakuaikana ja etenemme heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tehtävässä voit aloittaa joustavasti.

Tehtävään valittavan luottotiedot tarkastetaan ja lisäksi edellytämme vakuutusalaa koskevien säännösten mukaista hyvämaineisuutta.

Säilytämme hakemuksia liitteineen 18 kuukautta valinnan tehtyämme.

Ai mikä Pohjantähti? Vakavarainen vakuutusalan konkari, alalla jo lähes 130 vuotta. Voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. Yli 20 toimistoa Helsingistä Rovaniemelle. Lähes 500 ammattilaista asiakkaiden avuksi, joista seitsemän Joonasta, kahdeksan Juhaa ja yhdeksän Hannaa. Yksi Pohjantähti ja kaikki sen puolesta – työskentelyä vastuullisesti, mutta huumorilla ja yhteistyöllä asiakkaan parhaaksi #ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö. Sinustako uusi yrittäjämme? Katso, miksi se kannattaa.

 #ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö