Siirry sisältöön
Poikkeuksia korvauspalveluiden puhelinpalvelussa.

Kiinteistökorvauksissa palvelemme ajalla 15.1.-1.3. puhelimitse klo 12-16. Poikkeuksena 27.2. ja 29.2., jolloin kiinteistölinjat ovat poikkeuksellisesti suljettu. Henkilökorvauksien osalta puhelinpalvelu on suljettu torstaisin ajalla 19.-29.2.2024.

Oma Pohjantähti
Pohjantähti Tour

Pohjantähti Tour lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta

Kansainvälisesti arvioituna suomalaiset lapset voivat keskimäärin hyvin. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että lasten hyvinvointi eriarvoistuu ja erilaistuu. Suomessa noin 15 prosenttia lapsista ja nuorista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Sosioekonomisen aseman on havaittu periytyvän vanhemmilta lapsille niin hyvässä kuin pahassa. Eletty koronapandemia-aika on myös osaltaan heikentänyt lasten ja nuorten hyvinvointia.

Osana tekemäämme vastuullisuustyötä järjestämme syksyn 2022 aikana Pohjantähti Tour -kiertueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Jalkaudumme kuudelle kiertuepaikkakunnalle yhteistyössä turkulaisen Projekti Radikaalin kanssa.

Pohjantähti Tour -kiertueella Projekti Radikaalin nuoret vierailevat kouluissa herättelemässä keskustelua kiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä. Vierailuilla nuoret keskustelevat koululaisten kanssa siitä, mikä kaikki on kiusaamista sekä mitä kiusaamisen vähentämiseksi itse kukin voi tehdä.

Pohjantähti jakaa luentoja kuunteleville koululaisille lippuja paikallisiin jääkiekko-otteluihin, joihin he voivat mennä yhdessä vanhempansa kanssa. Pohjantähti Tour -otteluiden teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi, joten tärkeä aiheemme on esillä myös halleilla. Ottelutapahtumissa yleisöllä on mahdollisuus kasvattaa Pohjantähden hyväntekeväisyyspottia, joka lahjoitetaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.

Pohjantähti Tour alkaa syyskuussa kotikaupungistamme Hämeenlinnasta ja päättyy Turkuun lokakuussa.

Pohjantähti Tour -otteluaikataulu

27.9.2022 Hämeenlinna, HPK–Jukurit

28.9.2022 Helsinki, HIFK–Sport

6.10.2022 Jyväskylä, JYP–Sport

12.10.2022 Oulu, Kärpät–Sport

18.10.2022 Tampere, Ilves–Lukko

19.10.2022 Turku, TPS–HPK

 

Haluatko, että otamme sinuun yhteyttä?

Asiani koskee
Haluan, että minuun ollaan yhteydessä
Minulle on tärkeää
Yhteystiedot
Osoite