Vuoden pääsiirtokausi Pohjantähdelle positiivinen

Lakisääteisen työtapaturmavakuutuksen siirtoliike oli Pohjantähdelle vuoden pääsiirtokaudella positiivinen. ”Takana on useampi negatiivinen siirtokausi. Olemme tarkistaneet hintojamme asiakasystävällisempään suuntaan esimerkiksi luomalla toimialakohtaisia hinnoittelumalleja. Lisäksi myyntitiimissä on todellinen tekemisen meininki”, summaa onnistumista tuotepäällikkö Kimmo Ilva.

”Tällä siirtokaudella Pohjantähteen tehtiin 172 siirtohakemusta. Vuosi sitten siirtohakemuksia saatiin 132 kpl”, Ilva jatkaa.

Pohjantähden yhteistyökumppanilla, työeläkeyhtiö Veritaksella siirtokausi oli myös sangen positiivinen. ”Elämme vielä jännityksessä lopullisia lukuja odotellen. Jo nyt uskallamme sanoa, että uusmyynnin osalta teimme kaikkien aikojen parhaan siirtokierroksen. Kumppaneistamme uusmyynnissä onnistui parhaiten Pohjantähti, jonka myymien TyEL-vakuutusten lukumäärä ylittää 150 kappaleen rajan. Lisäksi YEL-vakuutusta myytiin Pohjantähdessä noin 170 kappaletta”, kertoo Veritaksen toimitusjohtaja Carl Petterson ja jatkaa: ”Haluan lämpimästi kiittää pohjantähtiläisiä hyvin tehdystä työstä. Tätä on todellinen yhteistyö”.

Pohjantähden strategian mukaisesti yhtiön liiketoimintoja on kehitetty vuonna 2019 henkilövakuuttaminen edellä. Nyt kaista on auki myös yritysliiketoiminnalle, joka nostaa profiiliaan kovaa vauhtia.