Vakuutus ei korvaa suunnitelluista sähkökatkoista aiheutuvia vahinkoja

Kantaverkkoyhtiö Fingrid varoitti elokuussa, että tulevan talven sähkön saatavuuteen liittyy epävarmuustekijöitä. Yhtiön mukaan suomalaisten on syytä varautua sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin. Sähköpula syntyy, kun kotimainen sähköntuotanto ja tuontisähkö eivät riitä kattamaan kysyntää. Tällöin sähkön kulutusta pitää rajoittaa. Rajoitustoimien ennakoidaan kohdistuvan niihin talvipäiviin, jolloin on kova pakkanen ja tyyni sää.

Sähkön rajoitustoimista johtuvien sähkökatkojen ajankohdista ei ole tarkkaa tietoa. Yleisesti sähkön kulutus on suurimmillaan aamun tunteina klo 7–10 välisenä aikana. Todennäköisesti, jos sähkön jakelua joudutaan rajoittamaan, kohdistuvat rajoitustoimet juuri tuohon ajankohtaan.

Sähköpulatilanteissa Fingrid antaa sähköjakeluverkkoyhtiöille tiedon rajoitettavasta sähkötehon määrästä ja verkkoyhtiö toteuttaa sähkökatkot omalla alueellaan kiertävinä kahden tunnin kestoisina jaksoina.

Kotitalouksien kannattaa varautua sähköpulasta aiheutuviin suunniteltuihin sähkökatkoihin esimerkiksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ohjeita noudattamalla.

On myös hyvä havaita, että suunnitelluista sähkökatkoista mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja ei korvata vakuutuksesta. Vakuutuksesta korvataan vain ennalta-arvaamattomat vahingot.