Teimme viime vuonna positiivisen tuloksen

Alustavien, tilintarkastamattomien tietojen mukaan onnistuimme viime vuonna tekemään noin 0,6 miljoonan euron positiivisen tuloksen. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli positiivinen ja vakavaraisuutemme vahvistui edelleen.

Toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen kertoo, että yhtiön luvut viime vuodelta olivat odotetut. ”Maksutulomme laski erityisesti erittäin kovasta hintakilpailusta kärsineen autovakuuttamisen osalta. Hallituksemme joulukuinen päätös vastuuvelan laskuperustekoron muuttamisesta 2 %:sta 1,5 %:iin heikensi vakuutustoiminnan kannattavuutta, jota yhdistetty kulusuhde kuvaa. Tämä oli kuitenkin pitkällä aikavälillä järkevä päätös.”

Pohjantähden sijoitustoiminnan kirjanpidollinen tulos oli markkinoiden liikkeistä huolimatta hyvä. Alkuvuoden 2019 suotuisa kehitys on vahvistanut entisestään pitkän aikavälin keskimääräistä sijoitustoiminnan vuosituottoa.

Yhtiön yhdistetty kulusuhde kasvoi 102,1 prosenttiin, josta korvauskulujen osuus oli 76,4 prosenttia ja liikekulujen osuus 25,7 prosenttia. Vahinkotapahtumien osalta vuosi oli keskimääräinen.

Pohjantähden avainlukuja vuodelta 2018

Vakuutusmaksutulo: 99,7 M€
Vakuutustekninen kate: -1,9 M€
Sijoitusten nettotuotto: 3,6 M€
Tilikauden tulos: 0,6 M€
Yhdistetty kulusuhde: 102,1 %
Taseen loppusumma: 242 M€
Henkilöstömäärä 31.12.2018: 337.

Pohjantähden tilinpäätöksen vahvistava yhtiökokous pidetään Hämeenlinnassa 3.5.2019.

Avaamme yhtiön ensimmäiset franchise-toimipisteet huhtikuun alussa

Keskeisenä tavoitteenamme on kasvattaa maksutuloamme kannattavasti ja samalla asiakkaidemme palvelua parantaen. Käynnistämme huhtikuussa franchise-toiminnan osana kasvustrategiaamme. Yhtiömme ensimmäiset franchise-yrittäjät aloittavat Nurmijärvellä ja Tampereella.

”Tulemme kasvattamaan yrittäjävetoisten toimipisteiden määrää vielä tänä vuonna. Tarjoamme loistavia mahdollisuuksia yrittäjille ja olemmekin saaneet jo useita yhteydenottoja alalla toimivilta yrittäjähenkisiltä ammattilaisilta. Näemme tämän kustannustehokkaana keinona kasvattaa maksutuloamme ja tarjota asiakkaille paikallista henkilökohtaista palvelua”, kertoo Kiiliäinen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen, p. 040 517 4493