Pohjantähti plussan puolelle – katsaus vuoteen 2022

Vakuutusyhtiö Pohjantähden maksutulo eli liikevaihto kasvoi viime vuonna maltillisesti ollen reilut 118 miljoonaa euroa. ”Viime vuosi oli vallitsevan maailmantilanteen takia monella tavalla haastava. Inflaation kasvu ja sijoitustoiminnan vaikeus ovat vaikuttaneet myös meidän tulokseemme”, kertoo toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen.

Pohjantähti kasvaa vakaasti edelleen. Kasvuvauhti näkyy muun muassa asiakasmäärissä. Uusien asiakkaiden virta on jatkunut tasaisena ja Pohjantähti saikin vuonna 2022 lähes 18 000 uutta asiakasta. ”Uudistimme palvelumallimme yrittäjävetoiseksi ja muutos tuottaa selkeästi tulosta. Ihmisen kokoinen asiakaspalvelu on meille kaiken A ja O”, miettii Kiiliäinen.

Pohjantähdeltä pyydettäessä lisää maksuaikaa

Kuluttajahintojen nousu eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopulla 9,1 prosenttia. Inflaation kiihtyminen johtui muun muassa sähkön ja polttoaineiden hintojen sekä lainojen korkojen noususta.

Inflaatio vaikuttaa myös Pohjantähden kumppaneihin. ”Kumppaneidemme hintojen nousun myötä joudumme tekemään vastaavasti korotuksia vakuutusmaksuihin. Meillä ei kuitenkaan ole mitään halua tehdä tarpeettomia korotuksia ja pyrimmekin hintavakauteen”, Kiiliäinen pohtii.

”Kuluttajahintojen nousu tuntuu monessa perheessä. Jos laskujen maksu on haastavaa, meiltä saa pyydettyä lisää maksuaikaa. Haluamme, että jokainen selviäisi näistä hankalista ajoista mahdollisimman hyvin”, Kiiliäinen muistuttaa.

Suurvahingot painoivat tulosta alaspäin

Pohjantähden tulosta painoivat alaspäin poikkeuksellisen suuret liikenteessä tapahtuneet henkilövahingot, lakisääteiset tapaturmavahingot sekä mittavat omaisuusvahingot. Korvauksia maksettiin 80,5 miljoonaa euroa vuonna 2022.

”Meidän olemassaolomme perusta on turvata vahingon kärsineen tulevaisuus. Välillä suuria vahinkoja tapahtuu tiuhaan, mutta se kuuluu meidän yritystoimintaamme. Olemme osaltamme tuomassa asiakkaillemme mielenrauhaa”, Kiiliäinen painottaa.

Pohjantähden vakavaraisuus on edelleen erinomaisella tasolla. ”Vuosi 2022 oli äärimmäisen haastavaa aikaa korkosijoittajalle historiallisen nopeasti nousseiden korkojen takia. Vaihtoehtoisten sijoitusten positiivinen tuotto paransi kuitenkin koko sijoitusomaisuuden vuosituottoa”, kertoo Kiiliäinen.

Pohjantähden liikekulusuhde laski hieman edellisvuoden tasosta ollen 25,5 % vuonna 2022. ”Liikekulut ovat edelleen korkealla tasolla, mutta suunta on kuitenkin oikea”, Kiiliäinen sanoo.

”Suhtaudumme tulevaisuuteen positiivisesti. Vuoden 2023 ensimmäinen kvartaali on alkanut hyvin ja olemme saaneet paljon uusia asiakkaita. Kiitämme luottamuksesta ja haluamme olla edelleenkin vakuutusalan piristävä poikkeus”, hymyilee Kiiliäinen.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen, p. 040 517 4493aki.kiiliainen@pohjantahti.fi
Vastuullisuus- ja viestintäsuunnittelija Emmi Tammisto, p. 040 455 2401emmi-maaria.tammisto@pohjantahti.fi