Pohjantähden muutosneuvottelut päätökseen

Pohjantähden muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Tulevat toimenpiteet koskevat liiketoimintamme uudistamista vastauksena pandemia-ajan vauhdittamaan muutokseen asiakaskäyttäytymisessä. Lisäksi tavoittelemme toimenpiteillä asiakaskokemuksen korkeaa laatua, asiakaspysyvyyttä sekä maksutulon kasvua ja kulujen hallintaa.

”Eletty korona-aika on osaltaan nopeuttanut jo aikaisemmin tunnistettua muutosta asiakaskäyttäytymisessä. Asiakkaamme haluavat palvelua pääasiassa verkossa ja puhelimitse perinteisen konttoriasioinnin sijaan. Meidän on vastattava toimintaympäristömme muutoksiin”, summaa  toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen.

”Keskitämme osan palveluistamme pääasiassa Hämeenlinnaan ja Tampereelle sekä pääkaupunkiseudulle, mutta säilytämme kuitenkin edelleen toimintoja tutuilla alueilla. Palvelu pelaa paikallisesti jatkossakin.”

Muutosneuvotteluiden seurauksena enintään 25 tehtävää päättyy, ja uusia tehtäviä syntyy noin 13.

”Näin merkittävä toiminnan ja kulttuurin muutos ottaa luonnollisesti oman aikansa. Jatkamme organisaatiomme uudistamista yhdessä henkilöstön kanssa”, Kiiliäinen pohtii.

Palvelemme jatkossakin puhelimitse, verkossa ja paikallisesti. Muutokset toteutetaan vaiheittain vuoden 2022 aikana.