Unelmia ja toimistohommia - Anun uratarina

Muistan vieläkin, kun nuorena tradenomiopiskelijana hain ensimmäistä oman alan kesätyöpaikkaa ja pääsin haastatteluun. Silloin elettiin helmikuuta 2007.

Työhaastattelussa jännitys valtasi minut aivan kokonaan. Tuntui, että happi loppuu ja kainalot kostuvat.

Vaikka haastattelussa kävi 20-vuotias hieman epävarma Anu, sain kuitenkin paikan. Siitä hetkestä alkoi urani vakuutusalalla.

Tehtäväkierto tarjoaa toisen näkökulman

Aluksi elin harhakuvitelmassa, että vakuutusalan työ on pelkkää asiakaspalvelua tai myyntiä.

Nyt olen kuitenkin nähnyt ja kokenut läheltä, että vakuutusalalla työskentelee kaikkien alojen asiantuntijoita. Heistä suurin osa on melkoisia multitaskaajia.

Olen siinä mielessä onnekas, että olen saanut talon sisällä mahdollisuuden tutustua monenlaiseen toimenkuvaan.

Lukeudun näiden moniosaajien joukkoon, jotka ovat ehtineet olla monessa mukana yli organisaatiorajojen.

Korvauskäsittelystä markkinoinnin maailman kautta valokuvamalliksi

Aiemmat työtehtäväni ovat koostuneet asiakaspalvelutyöstä korvauspalveluissa sekä markkinointisuunnittelijan tehtävistä. Olen palvellut niin sisäisiä kuin ulkoisiakin asiakkaita hääräten vähän siellä ja täällä.

Nyt olen jälleen astunut uusiin saappaisiin. Onni on työn vaihtelevuus ja monipuolisuus. Työurani ehkä kaikkein mieleenpainuvin työpäivä oli, kun pääsin tutustumaan valokuvamallin työn saloihin.

Kuvasimme Pohjantähdelle uutta markkinointimateriaalia ja elämäni ensimmäistä kertaa minusta otettiin ammattivalokuvaajan toimesta kuvia.

Vakuutusalalta ei monipuolinen asiantuntemus lopu kesken

Kun puhutaan vakuutusalasta, mielikuvat johtavat useasti vakuutus- tai korvauspalveluihin. Vakuutusala on kuitenkin myös paljon muuta.

Meillä Pohjantähdessä on vakuutus- ja korvauspalveluiden ammattilaisten lisäksi mm. talous- ja henkilöstöhallinnon, riskienhallinnan, it-alan sekä markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia.

Jos sormi menee suuhun tietoteknisten asioiden kanssa tai minulla on kysyttävää henkilöstöasioihin tai palkanlaskentaan liittyen, puhelimeen vastaa tuttu ääni, joka pystyy asiantuntevasti ratkaisemaan ongelman kuin ongelman.

Monipuolisuus ja erilaisuus tuovat rikkautta. Sitä ei tajua ennen kuin siihen törmää.

Meillä työskentelee monien eri alojen asiantuntijoita ja on mahtavaa päästä myös itse näkemään vakuutusyhtiön toimintaa eri näkökulmista.

 

Edit: Tilapäinen valokuvamallin tehtävä ei lopulta tuonut Anulle tarpeeksi haasteita. Hän on sittemmin siirtynyt korvauspalveluiden kehittämis- ja projektityöhön.