Kestävää kehitystä ja kotimaisen työn tukemista - Keli Clothing Oy

Sanni Pennanen ja Timo Föhr ovat yrittäjäpariskunta Keli Clothing Oy:n takana. Pennanen ei pysty nauramatta kertomaan ideaa yrityksen perustamisen takana: ”Päätöksemme perustaa yritys perustui pääasiassa siihen, ettemme löytäneet sopivia tuotteita omiin tarpeisiimme eli ehkä maailman tyypillisimpään yritystarinaan. Perustamisajankohtana olin lisäksi äitiysvapaalla eli käteni olivat melkoisen täynnä jo valmiiksi.”

Näistä lähtökohdista Keli Clothing Oy sai kuitenkin alkunsa vuonna 2016. ”Näin jälkikäteen ajateltuna alku oli kyllä todella raskasta ja välillä tuli oltua aivan kuutamolla. Yritystoiminta on onneksi ollut alusta alkaen motivoivaa”, Pennanen muistelee.

Merinovillan taika

Keli Clothing Oy:n toiminta lähti liikkeelle pitkä- ja lyhythihaisesta pyöräilypaidasta sekä pyöräilytakista. ”Mieheni pyöräilee paljon ja joka puolella kuivumassa roikkuvat, keinokuituiset urheiluvaatteet haisivat aina hirveälle. Aloimme yhdessä pohtimaan, olisiko pyöräilyvaatteiden materiaalille jokin toinen vaihtoehto”, Pennanen kertaa.

Pennanen ja Föhr olivat todenneet, että merinovillaiset vaatteet eivät haise yhtä paljon kuin keinokuituiset. Pariskunta alkoi miettimään, olisiko merinovillasta mahdollista tehdä myös pyöräilyvaatteita Suomessa.

”Jonkin eriskummallisen ajatustyön kautta päädyimme siihen, että jos merinovillaisia pyöräilyvaatteita ei ole hyvin saatavilla, meidän täytyy tehdä niitä itse. Päätöstä vahvisti myös ajatus siitä, että samalla voisimme tukea suomalaista tekstiiliteollisuutta ja pystyisimme seisomaan täysin tuotteidemme takana”, Pennanen sanoo.

Usein merinovillaisista vaatteista ajatellaan, että ne ovat paksuja ja velttoja. Pennanen ja Föhr sattuivat kuitenkin löytämään italialaisen neuloslaadun, jota he käyttävät tuotteissaan edelleen. ”Neulos on tiivistä, ohutta ja sileää. Merinovilla on melkoinen taikamateriaali. Esimerkiksi muutaman päivän pyykkikorissa ollut paita kadottaa hajun itsestään”, Pennanen hämmästelee.

Merinovillan edut tulevat parhaiten esiin tilanteissa, joissa ruumiinlämmön vaihtelu on suurta. ”Yksi lähettiläistämme kertoi juosseensa ylös Saanalle ja kävelleensä alas. Matkan puolessavälissä paita oli selästä märkä, mutta jo ennen alastuloa paita oli ehtinyt kuivahtaa.”

Vuosien varrella Keli Clothing Oy:n valikoima on laajentunut maltillisesti. Pyöräilyvaatteiden lisäksi mukaan on valikoitunut pitkä- ja lyhythihaisia paitoja, asusteita sekä tuotteiden pitkäikäisyyden takaavia merinovillaisia vaatelaastareita.

Tuotteet valmistetaan edelleen lippalakkeja lukuun ottamatta Kiteen Tekstiilitehtaalla. ”Kotimaassa valmistaminen on varsin arvokasta, mutta ainakin voimme varmistua, että tuotteiden valmistajat todella saavat sen rahan, joka heille kuuluu”, Pennanen perustelee.

Keli Clothing Oy:n tuotteita voi ostaa yrityksen verkkokaupan lisäksi Partioaitoista ympäri Suomen, Varuste.netistä sekä Turusta PUF Design Marketista.

Taistelu kertakäyttökulttuuria vastaan

Pennanen ja Föhr arvostavat ekologisuutta. Kestävä kehitys näkyy myös Keli Clothing Oy:n toiminnassa. Yrityksen tavoitteena on taistella kertakäyttökulttuuria vastaan.

Kotimaassa valmistettujen, laadukkaiden ja pitkäikäisten tuotteiden lisäksi yritys kannustaa asiakkaita korjaamaan merinovillaiset vaatteensa. ”Toivon, että tulevaisuudessa olisi itsestäänselvyys korjata tuotteita uuden hankkimisen sijaan”, Pennanen sanoo.

– Valikoimastamme löytyvät vaatelaastarit antavat monelle tuotteelle lisää käyttöikää. Olisi upeaa, jos ihmiset jopa julistaisivat sitä, että he käyttävät paikattuja vaatteita.

Sivutoiminenkin yrittäjyys vaatii vakuutukset

Keväällä 2021 Keli Clothing Oy:n toimintaan tuli uutta potkua, kun yrityksen osakkaiksi tulivat Jenni Fisk ja Mika Poutala tuoden mukanaan osaamista niin vaatesuunnittelun kuin markkinoinninkin saralta.

Vielä toistaiseksi Keli Clothing Oy:n pyörittäminen on kaikille yrityksessä mukana oleville sivutyö. ”Budjettimme on ollut alusta alkaen pieni ja toiminta on lähtenyt rauhallisesti liikkeelle. On kuitenkin ollut ihanaa huomata, että yrityksen ja tuotteidemme tunnettuus kasvaa jatkuvasti”, Pennanen hymyilee.

Tulevaisuudessa Keli tähtää kasvuun ja laajentumiseen myös Suomen ulkopuolelle. Täyden potentiaalin saavuttaminen tarkoittaa Keli Clothing Oy:lle pääomasijoittajan löytämistä. ”Kyseessä on kuitenkin iso prosessi, johon täytyy panostaa kunnolla. Pääomasijoittajan löytyessä tarkoitus olisi kasvattaa valikoimaa sekä varaston määrää”, Pennanen kertoo.

Vaikka yritystä pyöritetään sivutoimisesti, vakuutusten täytyy olla kunnossa, kuten muissakin yrityksissä. Keli Clothing Oy on ollut Pohjantähden asiakkaana yritystoiminnan alusta alkaen. ”Saimme Pohjantähdestä edullisimman tarjouksen, mutta myös vakuutusehdot olivat hyvät”, Pennanen muistelee.

– Kotitalouden vakuutukset olivat myös olleet joskus aiemmin Pohjantähdessä ja meillä oli vain hyviä kokemuksia teistä.

Vielä toistaiseksi Keli Clothing Oy:ssä on säästytty vahingoilta. ”Yrittäjänä on iso kynnys lähteä vaihtamaan vakuutusyhtiötä silloin, kun hintoihin ja palveluun on tyytyväinen”, Pennanen summaa.

 

Keli Clothing Oy

  • 2016 perustettu merinovillaisia urheilu- ja pyöräilyvaatteita valmistava yritys
  • Yrittäjät Sanni Pennanen & Timo Föhr, osakkaina urheiluvaatesuunnittelija Jenni Fisk ja olympiapikaluistelija Mika Poutala
  • Tuotteet valmistetaan pääosin Suomessa ympäristöystävällisistä ja sertifioiduista materiaaleista
  • Tutustu yritykseen https://www.keliclothing.fi/, Instagram: @keliclothing

 

Haluamme nostaa yritysasiakkaidemme tarinoita arvoiselleen paikalle. Pohjantähti <3 Yrittäjät kampanjan aikana pääsimme tapaamaan monia mielenkiintoisia yrittäjiä ja tutustumaan heidän yritystoimintaansa. Tutustu muihin asiakastarinoihin täällä.