Siirry sisältöön
Oma Pohjantähti
sairaan lapsen jalkaan kulkee kanyyli

Sairauskuluvakuutus

Sairauskuluvakuutus eli sairausvakuutus on voimassa tapaturmavakuutuksen yhteydessä koko eliniän.

Sairauskuluvakuutus

Sairauskuluvakuutus varmistaa, ettei ainakaan raha ole nopean ja parhaan mahdollisen hoidon esteenä. Se toimii hoitokuluvakuutuksena, jolloin saat vakuutuksesta korvauksen sairauden aiheuttamista hoitokuluista, kuten lääkärinpalkkioista, lääkärin määräämistä hoidoista ja tutkimuksista sekä lääkkeistä.

Yllättäen omalle kohdalle osuva vakava sairaus voi kääntää arjen päälaelleen ja horjuttaa taloudellista vakautta.

Terveyttä osaa usein arvostaa vasta silloin, kun sen menettää. Tällöin sairausvakuutus on ehdottomasti tarpeen.

Miksi sairausvakuutus kannattaa?

Miksi Pohjantähden sairauskuluvakuutus?

nainen seisoo juna-asemalla katsomassa kelloa

Henkilövakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa

Ulkomailla alkaneen sairauden hoitokuluja korvataan vakuutusehtojen mukaisesti valittuun vakuutusmäärään asti. Henkilövakuutus on voimassa ulkomailla 365 vuorokautta.

lääkäri kaukaa kuvattuna ja lähikuvassa pehmolelusydän jota hän pitää kädessään

Sairauskuluvakuutuksen avulla sinä päätät hoitopaikan

Kun sinulla on sairauskuluvakuutus, me annamme sinun itse päättää, asioitko julkisen terveydenhuollon piirissä vai käytätkö yksityisen sektorin palveluja.

Mittanauha pöydällä kerällä.

Reilusti räätälöitävä hinta sairauskuluvakuutukselle

Vakuutusmäärällä ja omavastuulla voit vaikuttaa itse vakuutusmaksuusi ja siihen mitkä kustannukset haluat ottaa omalle vastuullesi. Sairauskuluvakuutuksen hinta on siis räätälöitävissä juuri sinulle.

Sairauskuluvakuutuksen tuotetiedot

Lääke- ja hoitokulut

Sairauskuluvakuutus korvaa sairauden aiheuttamia hoitokuluja, kuten

  • lääkärinpalkkioita
  • lääkärin määräämiä hoitoja ja tutkimuksia
  • lääkkeitä

Yksityiskohtaisemmat tiedot löydät oheisista vakuutusehdoista.

Usein kysyttyä

Vähennetäänkö sairauskuluvakuutuksen omavastuu kerran vuodessa?
Sisältyykö sairauskuluvakuutukseen vakavan sairauden turva?
Onko sairauskuluvakuutus sama asia kuin hoitokuluvakuutus?
Korvaako sairauskuluvakuutus puheterapian?
Onko sairaskuluvakuutus sidottu tapaturmavakuutukseen?
nainen makaa sairaalan sängyssä ja katsoo ulos

Varaudu sairauden varalle.

Anna meidän auttaa.