Uinnin ja uimahyppyjen opetusta Myyrmäkeen Pohjantähden tuella

Uimahyppyseura Vantaa Diving aloitti Pohjantähden tuella syksyn 2018 aikana uusia lasten uimahyppyryhmiä Myyrmäen uimahallilla. Lisää ryhmiä aloittaa tulevana keväänä.

”Uimahyppyjen parissa viihtyy moni sellainen lapsi, joka nauttii vedessä olemisesta, mutta kaipaa paljon monipuolista virikettä ja temppuilua. Pienissä ryhmissä keskittyminen on lapselle helpompaa ja opetus yksilöllisempää”, kertoo Vantaa Divingin toiminnanjohtaja Sirja Rytkönen.

”Lahjoitus oli uusien ryhmien aloittamisessa merkittävässä roolissa, sillä seuramme ei ole aiemmin järjestänyt Myyrmäessä vastaavia ryhmiä.”

Rytkönen on ollut mukana perustamassa Vantaa Divingia ja valmentanut itse uimahyppyä vuodesta 2005 lähtien. Seuralle on tärkeää edistää riemukasta, liikunnallista elämäntapaa ja tarjota nuorille mahdollisuus kasvaa urheilijaksi.

”Olemme käyttäneet lahjoituksen pääosin tuntien sisällön tuottamiseen. Uimataidon kehittymistä on seurattu aiempaa tarkemmin ja uimataidon oppiminen ja vahvistaminen on nostettu yhdeksi tuntien sisällön päätavoitteeksi. Tuntien sisällön suunnittelusta ja vetämisestä vastaavat ohjaajat, jotka ovat käyneet Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton uimaopettajakoulutuksen ja Uimaliiton Uimahyppyohjaaja-koulutuksen.”

Toiminnan suunnitelmallisuus ja turvallisuudesta huolehtiminen koetaan Vantaa Divingissa välttämättömiksi, erityisesti koska toimitaan lasten kanssa. Vantaan kaupungin kanssa on sovittu vakiintuneet toimintatavat, kuten ohjaajien allasturvallisuuskoulutus. Lisäksi kaikki ohjaajat suorittavat ensiapukurssin ja Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton uimaopettajan koulutuksen tai Uimaliiton uimahyppyohjaajan koulutuksen.

Pohjantähti on jo usean vuoden ajan toiminut tiiviissä yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa muun muassa vakuuttamalla kaikki Uimaliiton lisenssiurheilijat. Tänä vuonna Pohjantähti tukee 2 000 eurolla uimaseurojen uimaopetukseen tähtäävää toimintaa.