Pohjantähti tukee uimataidon kehittämistä yhdessä Suomen Uimaliiton kanssa - Vantaa Diving ry:lle 2.000 euron stipendi

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen lapsi ei osaa uida kunnolla. Pohjoismaissa uimataidon kriteerinä pidetään sitä, että veden varaan joutumisen jälkeen pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.

Valtakunnallisesti toimivan Suomen Uimaliiton missiona on kehittää uimataitoa ja uintiurheilua paikallisten uimaseurojen kanssa. Uimaopetusta järjestää tällä hetkellä 68 % uimaseuroista ja uimataitoa kehittävässä toiminnassa on vuosittain mukana lähes 18 000 3-7-vuotiasta lasta.  ”Uimaseuroja on yhteensä 136 ja tähtäämme siihen, että vuoteen 2020 mennessä 75 % seuroista tarjoaa uimaopetustoimintaa”, Uimaliiton toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö kertoo.

Pohjantähti tukee uimataidon kehittämistä – Osaatsä uida -kampanjan 2.000 euron stipendi Vantaa Diving ry:lle

Pohjantähti on jo usean vuoden ajan toiminut tiiviissä yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa muun muassa vakuuttamalla Uimaliiton lisenssiurheilijoita. Yhteistyötä syvennettiin kolmivuotisella stipendikampanjalla, jonka ensimmäisen vuoden teemana on lasten ja nuorten uimataidon kehittäminen. ”Teema nivoutuu Uimaliiton strategiaan, mutta sillä on myös merkittävä turvallisuutta lisäävä vaikutus vesistöjen peittämässä Suomessa. ”, täsmentää Pohjantähden kentänjohtaja Katja Kankaanpää-Uotila.

Hakemuksia tuli yhteensä 22 uimaseuralta, joista 2.000 euron stipendin voittajaksi valikoitui Uimahyppyseura Vantaa Diving ry. ”Valinnassa painotettiin suoranaista lasten ja nuorten uimataitoon tähtäävän toiminnan kehittämistä. Vantaa Diving ry tarjoaa mahdollisuuden uimataidon oppimiseen erityisesti niille lapsille, jotka tarvitsevat vaihtoehdon perinteiselle uimakoululle. Stipendi kohdistetaan tuntien sisällön tuottamiseen ja uimataidon kehittymisen seurantamenetelmien kehittämiseen.”, Kankaanpää-Uotila kertoo.

Stipendi luovutettiin Rollo-uinneissa Lahdessa 8.6.2018. Samalla julkaistiin ensi vuoden stipendikampanjan teema ”Osaava ohjaaja – tulevaisuuden tekijä”, jolla tuetaan uimaseurojen pitkän tähtäimen osaamisprosesseja.

Lisätiedot:

Pohjantähden markkinointiviestintäpäällikkö Niina Halminen
puh. 044 531 6568

Uimaliiton seuratoiminnan kehittäjä Jaana Sinervuo-Tarula
puh. 044 5490 344