Paikkariippumaton työ tuli Pohjantähteen jäädäkseen

Vakuutusyhtiö Pohjantähti pilotoi parhaillaan paikkariippumatonta työntekoa, joka jatkuu myös korona-ajan jälkeen. Yhtiö haluaa laajasta etätyömahdollisuudesta rekrytointivaltin, jonka avulla se voi houkutella riveihinsä osaajia eri puolilta Suomea.

Vakuutusyhtiö Pohjantähti pilotoi koronaviruksen seurauksena paikkariippumatonta työskentelyä. Tämä tarkoittaa, että tiimit voivat itse päättää, miten usein sen jäsenet tapaavat kasvokkain.

Kevään 2020 jälkeen arviolta 80 prosenttia Pohjantähden työntekijöistä ja vakuutusedustajista on työskennellyt etänä.

”Uskon, että epidemian hellittämisen jälkeen vähintään 60 prosenttia työstä tehdään Pohjantähdessä muualla kuin konttoreilla”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen.

Kiiliäisen mukaan paikkariippumattomuus antaa työntekijöille entistä paremmat mahdollisuudet yhdistää työtä ja muuta elämää.

”Kun kokonaisuus toimii hyvin, saamme sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä. Toimitilojen tarpeen väheneminen tarkoittaa myös kustannusten laskua”, Kiiliäinen sanoo.

Paikkariippumaton työskentely ei tarkoita pelkkää etätyöskentelyä. Osalle työntekijöistä työkavereiden näkeminen on tärkeä osa työmotivaation ja -vireen ylläpitämistä, joten työpaikalla työskentelemiseen pitää tarjota mahdollisuus.

Lisäksi työn kehittäminen sekä erilaiset työpajat ja valmennukset vaativat usein kasvokkaista vuorovaikutusta.

Paikkariippumattomuus vaatii johdolta paljon

Yksi paikkariippumattoman työskentelyn haasteista on luopuminen vanhoista, tutuista toimintamalleista. Muutoksessa tukeminen ja asenteiden muokkaaminen vaativat esimiehiltä paljon.

Parhaiten paikkariippumattomasti työskenteleviä tiimejä yhdistää Pohjantähdessä kolme asiaa: keskinäinen luottamus, aktiivinen vuorovaikutus sekä tiimiläistensä työkyvystä kiinnostunut esimies.

”Paikkariippumattomassa työskentelyssä esimiesten pitää entistä paremmin sekä havainnoida että tukea tiimiläistensä työkykyä”, Kiiliäinen sanoo.

Hämeenlinnalaislähtöinen, liki 30 paikkakunnalla toimiva Pohjantähti haluaa paikkariippumattomuudesta myös rekrytointivaltin. Kun töitä voi roolista riippuen tehdä joustavasti kotikonttorilta, parhaita osaajia voidaan houkutella töihin eri puolilta Suomea – jopa kauempaakin.

”Esimerkiksi yksi juristeistamme työskentelee säännöllisesti Kreikasta käsin”, Kiiliäinen kertoo.

Pohjantähden toimitusjohtaja uskoo, että koronaepidemia muuttaa pysyvästi suomalaisten tapaa työskennellä.

”Tulevaisuudessa työntekijöille annetaan entistä enemmän vastuuta ja itsenäisyyttä. Vastavuoroisesti työntekijöiltä odotetaan aikaisempaa suurempaa avoimuutta esimiehen ja työyhteisön suuntaan”, Kiiliäinen sanoo.

Paikkariippumattoman työskentelyn pilotti ei vaikuta Pohjantähden asiakaspalvelupisteiden määrään.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen p. 040 517 4493, aki.kiiliainen@pohjantahti.fi

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jenni Niiranen p. 050 324 7646, jenni.niiranen@pohjantahti.fi