Lahjoitamme yhteensä 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen – hae mukaan!

”Emme voi ennustaa, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia korona-ajalla tulee olemaan lasten ja nuorten elämään. Sen tiedämme jo nyt, että elämänlaatua koettu pandemia-aika on huonontanut”, sanoo toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen. Pohjantähti lahjoittaa yhteensä 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Koronarajoituksia ollaan tällä hetkellä hiljalleen purkamassa ja toivon mukaan niihin ei tarvitse enää palata. Rajoitusten purku on kuitenkin vasta ensimmäinen askel, jota seuraa vielä pitkä taival kohti uutta normaalia. Pandemia-aika on luonut lapsille ja nuorille turvattomuutta, epävarmuutta ja ahdistusta, jota ei varmasti poisteta hetkessä.

”Jo tällä hetkellä on selvää, että lasten ja nuorten kehitys on joutunut koetukselle. Kriisin pitkittyminen ja harrastustoiminnan rajoittaminen ovat johtaneet siihen, että osa lapsista ja nuorista on jopa lopettanut harrastamisen kokonaan”, Kiiliäinen sanoo.

Lahjoitamme 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvointia tukevaan työhön. Lahjoituskohteiksi valitaan viisi organisaatiota tai yhdistystä, joista jokaiselle lahjoitetaan 10 000 euroa. Yhdistykset ja organisaatiot voivat hakea mukaan tällä lomakkeella 21.3.2022 mennessä.

Valitsemme lahjoituskohteen huhtikuun 2022 aikana. Lahjoituksen saajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti, ja tieto lahjoituksen saajista julkaistaan verkkosivuillamme ja somekanavissa.

Hae mukaan täällä