Lahjoitamme 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen

Eletty korona-aika on vaikuttanut paitsi meihin aikuisiin, erityisesti lapsiin ja nuoriin. Pandemia toi mukanaan turvattomuuden, epävarmuuden ja ahdistuksen tunteita, jotka eivät hetkessä unohdu.

Osana vastuullisuustyötämme lahjoitamme yhteensä 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Lahjoituskampanjaamme haki mukaan huikeat 91 organisaatiota tai yhdistystä. Pohjantähtiläisistä koostunut raati työskenteli tulleiden hakemusten parissa ja valitsi viisi lahjoituskohdetta, joille kullekin lahjoitettiin 10 000 euroa.

”Valinta ei ollut helppo, sillä avuntarvitsijoita on tänä päivänä niin paljon”, kertoo raadin työskentelystä vastannut markkinointi- ja viestintäsuunnittelijamme Hanna Kemppi. ”Teimme valinnat tietyin kriteerein. Meille oli esimerkiksi tärkeää, että mahdollisimman moni lapsi tai nuori saisi lahjoituksestamme tukea elämäänsä.”

Lahjoituskohteemme tänä vuonna ovat Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry, Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry, Luonto-Liitto ry, Työtaito ry sekä HUS Hyvinkää, lastenpsykiatria.

Kerromme myöhemmin kunkin lahjoituksen saavan yhdistyksen tai organisaation toiminnasta tarkemmin sekä siitä, kuinka lahjoitus on tarkoitus käyttää.

Kiitos kaikille kampanjaamme mukaan hakeneille! Teette äärimmäisen tärkeää työtä. ❤