Kutsu Pohjantähden varsinaiseen yhtiökokoukseen 3.5.2019

Pohjantähti Keskinäisen Vakuutusyhtiön varsinainen yhtiökokous pidetään 3.5.2019 klo 15.00 alkaen yhtiön pääkonttorilla osoitteessa Keinusaarentie 2, Hämeenlinna.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 20 §:ssä mainitut, varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltäviksi määrätyt asiat. Kokouksessa päätetään yhtiön tuloslaskelman ja taseen sekä konsernituloslaskelman ja konsernitaseen vahvistamisesta sekä toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen ja konsernitaseen mukainen voitto antaa aihetta. Lisäksi päätetään vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten lukumäärästä ja palkkioista sekä tilintarkastajien lukumäärästä sekä heidän ja varatilintarkastajien palkkioista. Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet sekä tilintarkastajat ja varatilintarkastajat vuodeksi kerrallaan.

Nimitysvaliokunta esittää hallituksen jäsenmääräksi kuutta. Hallituksen jäseniksi ehdotetaan Kari Kaartista, Jussi Pohtoa, Lasse Koskista, Taru Narvanmaata, Virpi Ruotia ja Harri Lauslahtea.

Hallituksen puheenjohtajan palkkioksi esitetään 3.500 euroa, varapuheenjohtajan 2.500 euroa ja muiden jäsenten 2.000 euroa kuukaudessa. Kokouspalkkiona esitetään maksettavaksi hallituksen kokouksista kaikille hallituksen jäsenille 1.000 euroa. Hallituksen nimeämien valiokuntien, toimikuntien ja työryhmien kokouksista esitetään maksettavaksi kokouspalkkiona 500 euroa muille kuin yhtiöstä palkkaa nostaville työntekijöille ja toimitusjohtajalle. Kaikkiin edellä mainittuihin kokouksiin etänä osallistuttaessa kokouspalkkiosta esitetään maksettavaksi puolet. Palkkioista maksetaan lisäksi eläkevakuutusmaksu. Kaikille hallituksen jäsenille esitetään korvattavaksi myös tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakulut ja muut kulut yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Varsinaisiksi tilintarkastajiksi esitetään Ernst & Young Oy:tä (EY) päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Ulla Nykky sekä tilintarkastaja KHT Timo Eerolaa. Varatilintarkastajiksi esitetään KHT Jenni Smedbergiä ja KHT Terhi Mäkistä. Tilintarkastajien palkkio esitetään maksettavaksi heidän kohtuullisen laskunsa mukaisesti.

Kokouksessa käsitellään lisäksi yhtiön hallituksen esitys yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi koskien pykäliä 3,4,6,7,8, 9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,20 ja 21.

Yhtiöjärjestyksen muutosten pääasiallinen sisältö:

  • lainsäädäntömuutokset: 3 §, 9 § ja 20 §;
  • yhtiön A-sarjan takuuosuuksia ei ole, kaikki viittaukset A-sarjan osuuksiin sekä niitä koskeneisiin yhtiöjärjestysmääräyksiin poistetaan; 6 §, 7 §, 13 § 9-kohta, 17 §, 19 §
  • voimassaolevan yhtiöjärjestyksen 7 § on määrittänyt yksinomaan A-sarjan takuuosuuksien vallintarajoituksia, joten nykyinen 7 § poistetaan;
    yhtiöjärjestyksen jokainen 6 §:n jälkeinen yhtiöjärjestyksen numero (§) muuttuu. Uudessa yhtiöjärjestyksessä on 20 §:ää aiemman 21 §:n sijaan;
  • tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö, jonka päävastuullinen tilintarkastaja on KHT-tilintarkastaja (15 §);
  • kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan julkaisemalla se yhtiön internetsivuilla (17 §);
  • yhtiöjärjestystä on täsmennetty yhtiön johdon pätevyysvaatimusten osalta (9§), hallituksen päätöksenteon osalta (11 §) sekä varsinaisen yhtiökokouksen määräysten (19§) osalta;
    muilta osin sanamuotoja on tarkennettu, muuttamatta sisältöä.

Esitys uudeksi yhtiöjärjestykseksi ja voimassa oleva yhtiöjärjestys ovat kokonaisuudessaan nähtävillä yhtiön internetsivuilla.

Osallistuminen ja äänivalta

Yhtiökokoukseen voivat osallistua yhtiön osakkaina ne vakuutuksenottajat, joilla on yhtiössä viimeistään vuonna 2018 alkanut, 1.4.2019 voimassa oleva vakuutus. Yhtiön osakkaita ovat lisäksi takuuosuuden omistajat.

Äänioikeus yhtiökokouksessa on vakuutuksenottajilla ja takuuosuuden omistajilla seuraavasti: Jokainen äänioikeuden tarkastushetkellä eli 1.4.2019 voimassaolevaan vakuutukseen tarkasteluhetkeä edeltävänä kalenterivuonna maksettu euro antaa yhden äänen. Vakuutuksenottajaosakkaan äänimäärä on siten näihin vakuutuksiin edeltävänä kalenterivuonna maksamiensa vakuutusmaksujen summa. B-sarjan takuuosuuden omistajan äänimäärä on 200 ääntä kultakin takuuosuudelta.

Yhtiökokouksessa saa omasta puolestaan tai toisen valtuuttamana äänestää enintään yhdellä kahdeskymmenesosalla kokouksessa edustetusta äänimäärästä. Kokouksessa edustettuina olevien takuuosuuden omistajien takuuosuuksiin perustuvien äänten yhteismäärä saa olla, ottaen huomioon yllä mainittu rajoitus, enintään yksi neljäsosa kokouksessa edustettuina olevien vakuutuksenottajien vakuutuksiin perustuvien äänten yhteismäärästä.

Kokoukseen osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, joka tulee tehdä viimeistään 26.4.2019 klo 16.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: yhtiokokous@pohjantahti.fi tai kirjallisesti osoitteella: Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Yhtiökokous, PL 164, 13101 Hämeenlinna.

Äänioikeuden määrittämiseksi kokousedustajan tulee ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittaa asiakasnumerot, joiden mukaisesti äänimäärän perustana olevat vakuutukset ja niiden vuoden 2018 vakuutusmaksut määritellään. Valtakirjat tulee toimittaa edellä mainitun ilmoittautumisen yhteydessä ennen kokousta.

Tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus, hallituksen nimitysvaliokunnan päätösehdotukset ja hallituksen jäseniksi esitettävien lyhyet esittelyt sekä hallituksen muut esitykset ovat osakkaiden nähtävinä 19.4.2019 alkaen yhtiön pääkonttorissa, Keinusaarentie 2, Hämeenlinna sekä yhtiön internetsivuilla: www.pohjantahti.fi.

Hämeenlinnassa 16. päivänä huhtikuuta 2019

POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ
Hallitus

 

Tilintarkastuskertomus
Tilinpäätös_ja_toimintakertomus_2018
Esitys_voiton_käsittelystä
Esitys_tilintarkastajien_lukumäärä_ja_palkkiot
Esitys_hallituksen_jäsenmäärä_ja_palkkiot
Esitys_hallituksen_jäsenet
Esitetyn_hallituksen_esittely
Esitys_tilintarkastajat
Esitys_yhtiöjärjestyksen_muutos
Nykyinen_yhtiöjärjestys
Esitys_uusi_yhtiöjärjestys