Haemme vakuutusmyyjää Tampereen ja Hämeenlinnan seudulle

Tule mukaan rakentamaan uudistuvaa Pohjantähteä ja jätä kädenjälkesi menestystarinaamme. Haemme nyt myynninnälkäisiä tuloksentekijöitä Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueelle

yritysvakuutusmyyjäksi

Haemme nyt Pirkanmaan alueelle myynninnälkäisiä tuloksentekijöitä osaksi yritysmyynnin eliittijoukkoja! Vakuutusmyyjänä toimit yritysasiakkaidemme asiantuntija-apuna yritystoiminnan ja henkilöriskien tunnistamisessa sekä turvaamisessa. Yritysasiakkaiden uusasiakashankinta on merkittävin osa työtäsi. Kokemus vakuutusalalta on eduksi, mutta ei edellytys. Meille tärkeintä on oikeanlainen asenne ja motivaatio. Tarjoamme sinulle perehdytyksen vakuutusalaan ja Pohjantähden tuotteisiin. Tavoitteemme yhdessä sinun kanssasi on, että vakuutusmyyjä tavoittaa 80 000 euron palkkiotason vuoden aikana. Tehtävässä toimit itsenäisenä yrittäjänä (esim. toiminimi).

Odotamme sinulta

  • näyttöjä tuloksekkaasta myyntityöstä tai vakuutusalan osaamista
  • halua sitoutua tavoitteelliseen myyntityöhön ja asiakashankintaan
  • tavoitteista motivoitumista ja valmiutta työskennellä niiden eteen
  • riskinottokykyä ja tavoitteellista otetta tekemiseen
  • suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista osaamista

Tuloksekas myyntityö vaatii tavoitteellista ja kurinalaista työskentelyä, mutta me myös autamme sinut alkuun monin eri tavoin. Saat meiltä myytäväksesi valmiit tuotteet eli kattavan salkun erinomaisia ja kilpailukykyisiä vakuutustuotteita. Tarjoamme sinulle myös runsaasti potentiaalisia asiakkaita kontaktointiin. Tukenasi myynnissä on alueellinen franchising-yrittäjä sekä vakuutusmyyjistä koostuva tiimi, jota on tarkoitus edelleen kasvattaa. Työskentely yrittäjänä on luonnollisesti vapaata ja joustavaa. Kukin myyjä löytää itselleen sopivimmat tavat saada tulosta aikaan.

Tarjoamme sinulle motivoivan tehtävän kiinnostavien vakuutustuotteiden parissa. Saat kauttamme myös työskentelyvälineet, jotta sinä voit keskittyä työhösi parhaalla mahdollisella tavalla. Järjestämme säännöllisesti koulutusta, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Ihmisen kokoisessa vakuutusyhtiössä teemme joka päivä merkityksellistä työtä asiakkaidemme eteen.

Haethan tehtävään viimeistään 9.7.2023. Voit hakea rekrytointijärjestelmämme kautta tai ottamalla matalalla kynnyksellä yhteyttä soittamalla, viestillä tai LinkedInissa.

Lisätietoja tehtävästä saat suoraan franchising-yrittäjältämme Ville Puotilalta, p. 050 34 30 370. Ole rohkeasti yhteydessä, mikäli tämä herätti mielenkiintosi. Mikäli Ville ei ehdi asiakastapaamisista johtuen vastata soittoosi, laita vaikka tekstiviesti perään. Palaamme sinulle sopivana ajankohtana asiaan!

Aloitamme keskustelut tehtävästä kiinnostuneiden kanssa jo hakuaikana. Haastatteluja toteutamme jo hakuajalla kesä-heinäkuussa. Tehtävässä voit aloittaa sopimuksen mukaan.

Tehtävään valittavan luottotiedot tarkastetaan ja lisäksi edellytämme vakuutusalaa koskevien säännösten mukaista hyvämaineisuutta.

Säilytämme hakemuksia liitteineen 18 kk valinnan tehtyämme.

Ai mikä Pohjantähti? Vakavarainen vakuutusalan konkari, alalla jo 125 vuotta
Voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. 28 toimistoa eri puolilla Suomea, ja yli 400 ammattilaista asiakkaiden avuksi, joista 8 Juhaa, 6 Hannaa ja 5 Jania. Yksi Pohjantähti, ja kaikki sen puolesta – työskentelyä vastuullisesti, mutta huumorilla ja yhteistyöllä asiakkaan parhaaksi #ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö. Tule meille vakuutusmyyjäksi! Jussi ja Niklas kertovat, miksi se kannattaa.

 #ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö