Kun toheloi oikein olan takaa ja kahdeksas kännykkä vuodessa hajoaa, on helppo hakea korvauksia – sehän on käytännössä ilmaista! Huono uutinen on se, että usein jos et näe maksajaa katsoessasi ympärillesi, se olet sinä itse. Korvaukset nostavat vakuutusmaksuja, jolloin itseasiassa lopulta maksat itse kännykkäsi korjauksesta ja vielä päälle hieman ekstraa korvauksen käsittelystä. Kova totuus on, että ilmaisia lounaita ei ole.

Valitettavasti sekään ei aina auta, että on itse huolellinen. Vakuutusten periaatteeseen kuuluu, että vahingot tasataan kaikkien vakuutuksen ottajien kesken. Eli naapurin Reijon kahdeksas kännykkä katetaan niin hänen, kuin kaikkien muidenkin vakuutuksen ottajien kukkarosta. Ärsyttävää eikö? Mutta niin se logiikka toimii, rahaa ei synny tyhjästä.

Huolettomuus vakuutusten käytössä on myös meidän vakuutusyhtiöiden syytä. Kun karnevalisoimme vahinkoja ja laskemme omavastuut alas mahdollistamme myös vakuutusten väärinkäytön. Tavallaan olemme myös itse olleet rakentamassa kulttuuria, jossa vakuutusten väärinkäyttö on ihan ok. Näin ei voi jatkua.

Me kaikki rahoitamme yhteistä järjestelmää, jonka tehtävä on turvata välttämätön hoito yhdenvertaisesti kaikille ihmisille. Hyvä niin – paitsi, että hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan pahimmillaan jopa kuukausia.

Yritykset haluavat pitää työntekijänsä terveinä, jotta he voivat työskennellä tehokkaasti. Jaloa eikö? Todellisuudessa työntekijöistä aiheutuvat kulut löytävät kyllä tiensä suoraan tuotteiden ja palveluiden hintoihin. Näin ollen maksamme toistemme flunssatutkimuksista myös työterveyshuollon kautta, vaikka emme niin ajattelisikaan.

Kun jonoissa seisominen ei enää houkuta ja työterveyden rajat tulevat vastaan, moni ottaa vakuutuksen. Tällöin kustannus menee suoraan omasta kukkarosta, mutta ainakin hoitoon pääsee jo hyvin suurella todennäköisyydellä.