Talven ihmemaa

Lumi saattaa yllättää autoilijan, mutta pienelle lapselle se toteuttaa toiveen kauan odotetun talven saapumisesta. Pulkat ja kelkat nojailevat talopäädyssä, monot ja luistimet odottavat ensimäistä kokeilukertaa. Lumiset rinteet kutsuvat laskemaan mäkeä, kiipeilemään aura-autojen keräämille lumikasoille ja tekemään lumiukkoja.

Innostunut lapsi ei mieti, kannattaako jäisellä pihalla juosta tai muista aina katsoa, että reitti rinteessä on vapaa. Niinpä ensimmäisten laskujen vauhdin hurma voikin päättyä myös ikävästi pieneen tai suureen onnettomuuteen. Jäinen lumipallo voi osua epäonnisesti kaverin silmäkulmaan, luistimilla rohkeasti otetut ensimmäiset potkut johtaa lähituntumaan jään kanssa. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä tai muista vanhempien oheistuksia ja kieltoja, joten vanhempien valvonta on leikeissä tarpeen. Vanhempien opastuksella ja esimerkillä lapsi oppii toimimaan turvallisesti ja saa valmiudet huomioida vaaratekijät.

Taitoja harjoitellessa ja varovaisuudestakin huolimatta tapaturmia sattuu arjessa aina, niin aikuisille kuin lapsillekin. Alle kouluikäisten tapaturmat tapahtuvat yleisimmin juuri leikkiessä. Ensimmäisinä elinvuosina lasten terveydenhoitoa vaativat tapaturmat tapahtuvat lähes aina kotona. THL:n tilastojen mukaan sairaalahoitoa vaativista tapaturmista alle 3- vuotiailla yli 70 % ja kouluikäisillä reilu puolet tapahtuu kotona.

Suurin osa vammoista voidaan hoitaa kotona, mutta osa vaatii lääkärin hoitoa tai ainakin tarkastuskäynnin. Lapsen kanssa ensisijaisen tärkeää on, että hoitoon pääsee nopeasti ja jonottamatta. Kun hoitolaitoksen voi valita itse yksityiseltä tai julkiselta sektorilta, voi asioida siellä, missä se siinä tilanteessa on vaivattominta. Vakuutus helpottaa lapsiperheen arkea ja tuo taloudellista turvaa, sillä isommissa tapaturmissa hoitoon liittyviä kuluja voi syntyä paljonkin. Vakuutus korvaa paitsi lääkärinpalkkioita, tutkimuskuluja ja lääkkeitä, myös tapaturmasta välillisesti aiheutuvia kuluja.

Esimerkiksi kouluikäisellä vakuutus korvaa myös koulumatkoista aiheutuneita ylimääräisiä matkakuluja, jos lapsen koulumatka joudutaan tapaturmassa syntyneiden vammojen vuoksi tekemään normaalista poikkeavalla tavalla. Tälläkin voi olla arjen sujuvuudessa suuri merkitys. Suosittelenkin, että ennen pulkkamäkeen lähtöä tarkistat, ovatko teidän perheessänne tapaturmavakuutukset kunnossa.