Taas syksy tää mut yllättää

Ajattelin mielessäni, että tulisipa pitkä kuuma kesä ja saisin monta kivaa kesäkaverii. Todellisuus iski ja huomasin joutuvani takaisin sateeseen. En antanut kylmän ja sateisen kesän masentaa vaan ajattelin itsekseni, että kyllä täällä tarkenee. Positiivisin mielin eteenpäin: vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä. Jouduin kuitenkin hyvästelemään heinäkuun ja vilkutin hei hei heinäkuulle. Päätin, että nyt saa tää jo riittää. Kun olin lomalla viimeinkin, lähdin kylmästä lämpimään. Hyvä fiilis jatkui täydet neljä viikkoa, jonka jälkeen palasin arkeen rahan takii ja jäin odottamaan, että tilipäivä koittaa. Nyt huomaan syksyn sävelen kantautuvan taas korviini ja tiedän, että kohta tulee ikävä lokakuu. Ai ai ai ja voi voi voi.

Joka vuosi parjaan kesäloman jälkeen samaa asiaa, vaikka onhan syksy, ja miksei myös talvikin, ihana vuodenaika. Syksyn tullen alkaa fiilistely. Heti kalenterikuukauden vaihtuessa syyskuuhun voi kaivaa torkkupeitot ja villasukat kaapista ja kääriytyä sohvan mutkaan tuikkujen valoon juomaan lämmintä kaakaota. Fiilistely on mukavaa silloin, kun siihen on aikaa ja halua. Onko tuikkujen valossa kyhjöttäminen ilman sähköä, lämmitystä tai viihde-elektroniikkaa fiilistelyä? Sitä jokaisen sopii kysyä itseltään. Kohta nimittäin on se aika vuodesta, kun myrskyt alkavat riehua. Kiira näytti mahtinsa jo elokuussa ja antoi esimakua tulevasta. Itselle pakollinen breikki tekisi varmasti hyvää, mutta sähköttömyys ei kuitenkaan ole itselle mieluisin vaihtoehto. Kaupungissa sähkökatkot ovat harvinaisempia, mutta maalla asuessani olen niistä oman osani saanut.

Miten myrskyihin tulisi sitten varautua? Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) julkaisun mukaan kotiin ja mökille kannattaa varata kotivaraa voimakkaiden ja äkillisten luonnonilmiöiden aiheuttamien sähkökatkojen tai kulkuyhteyksien poikkimenon varalle. Kotivaralla tarkoitetaan joka kodin varmuusvarastoa, johon kuuluu elintarvikkeita, lääkkeitä ja muita välttämättömyystarvikkeita. SPEK kehottaa varaamaan puhtaita, riittävän isoja astioita veden varastoimiseksi. Jos radiohiljaisuus ei miellytä, on hyvä hankkia matkapuhelimelle esimerkiksi varavirtalähde. Aggregaatti on myös hyvä hankinta, jos sähkökatkojen aikana tarvitaan varavoimaa. Lisää ohjeita löydät SPEKin sivuilta.

Entä sitten jos vahinkoa on päässyt jo tapahtumaan? Vakuutuksen näkökulmasta on myrskyn aiheuttamien vaurioiden dokumentointi valokuvaamalla ja listaamalla erittäin tärkeää. Meille kannattaa ilmoittaa vahingosta mahdollisimman pian, jotta voimme tarvittaessa myös tarkastaa vahingot ja antaa tarkempia toimintaohjeita. Voit lukea lisää täältä.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Toivottavasti.

Paluulinkki sivustoltasi.

Anu Haikonen

Anu Haikonen

Anu Haikonen päivittelee alati muuttuvaa vakuutusalaa ja pohtii mihin tässä päädytään seuraavan 5 vuoden aikana. Viimeiset 8 vuotta on vierähtänyt alalla eri tehtävien parissa päivitellen ja Anu päivittelee varmaan vielä seuraavatkin 8 vuotta. Anun päivityksiä voi seurata Pohjantähden blogista.

Kommentoi