Suuri pieni koirani Roni

Koira tuli taloon. Pieni karvapallero, mutta iso ego. Paljon omaa vahvaa tahtoa ja sisua sekä pippurista temperamenttia. Ja ahne kuin tasmaniantuholainen kaikelle syötävälle. Heti pentuna kävi selväksi, että Roni on toiminnan mies, joka on jo menossa (ja vauhdilla) ennen kuin ajattelee… Ennen kuin herra koiruus oli edes kasvanut täyteen 43 cm korkeutensa, se jo loikki sohvan selkänojan yli, jos sohvalla sattui joku istumaan jotain syötävää mukanaan. Tai se saattoi sujahtaa tuulen nopeasti ulos oven raosta oravan perään ennen kuin emäntä kerkesi kissaa sanoa.

Koska kyseessä oli vähän villimmän puoleinen karvalapsi ja emännän sydän useasti syrjällään sen edesottamusten vuoksi, alkoi aika nopeasti kiinnostaa, millaisia vakuutuksia koirille olisi saatavilla. Siltä varalta että jotain ikävää meidän vauhtihirmulle (tai jollekin sen tielle osuvalle) sattuisi. Ilmoittauduimme myös tottelevaisuuskoulutukseen heti kun herralla oli ikää tarpeeksi ja ajattelin silläkin tavalla ennalta ehkäistä mahdollisia vaaratilanteita. Jouduin toteamaan aika pian ettei ole meidän laji tämä tottelevaisuus, kun Ronin kiinnostus lopahti siihen, että uutta ei enää opeteltu. Onneksi vauhdikkaampiakin koiraharrastuksia löytyy.

Loppukesästä kotikulmillamme oli alkamassa agilityn alkeiskurssi, jota lähdimme kokeilemaan. Agilityn oli alun perin tarkoitus olla koiran harrastus, jossa se saa purkaa energiaansa ilman sen kummempia tavoitteita, mutta varsin pian laji vei emännänkin mukanaan. Jonkin aikaa säännöllisesti treenattuamme ilmoittauduimme ensimmäisiin virallisiin kisoihin ja sitten heti seuraaviin ja seuraaviin.

Agility-lisenssiin ei sisälly koiran tapaturmavakuutusta. Ronille oli onneksi lemmikkivakuutus otettuna jo hyvissä ajoin ennen kurssin alkamista. Mukavampi harrastaakin kun tietää, että karvakaverillakin on olemassa turva vahinkojen varalta. Koska kommelluksia ja haavereitakin on sattunut niin koiralle kuin ohjaajallekin sen verran paljon, että niistä saisi kirjoitettua vaikka pienen romaanin. Kerran kisatilanteessa Roni kaarsi jyrkässä kulmassa liian kovalla vauhdilla puomin ylösmeno-osuudelle sillä seurauksella, että ylös päästyään se ajautui esteen ohi ja putosi sieltä 1,3 m:n korkeudelta neljälle tassulle maahan. Kaikeksi onneksi mitään ei murtunut ja tärskystä toivuttiin ihan kotikonstein.

Sen sijaan yhden ihan tavallisen metsälenkin jälkimainingeissa jouduttiin poikkeamaan eläinlääkärin vastaanotolla. Roni löysi lenkillä peuran luita ja ehti niitä jo hetken kalvaa puskan suojissa, ennen kuin huomasin, että jotain on tekeillä. Seuraavana päivänä kun taas lähdettiin lenkille ja Roni meni tarpeilleen, kuului vain tuskaista ulinaa. Aika äkkiä ymmärsin, että edellispäivän metsäeväät nyt tukkivat suolistoa ja lähdimme kiireellä eläinlääkäripäivystykseen. Klinikalla otettiin ensin röntgenkuva, jossa sulamattomia luun kappaleita näkyi sekä vatsalaukussa että suolistossa. Sitten aloitettiin hoitotoimenpiteet.

Leikkausta ei onneksi tarvittu ja muutaman tunnin kuluttua pääsimme kotiin. Laskun loppusumma sunnuntaikäynnistä ei ollut näistäkään hoidoista silti ihan pieni. Onneksi oli lemmikkivakuutus – hoitoon päästiin heti ja omavastuun osuus ei kokonaissummassa niin suuri enää ollutkaan.

 

Paluulinkki sivustoltasi.

Päivi Kangas

Päivi Kangas

Päivi on ikuinen heppatyttö, joka aikanaan puolivahingossa eksyi opiskelemaan vakuutustieteitä ja on valmistumisensa jälkeen työskennellyt vakuutusalan eri sektoreilla reilun 20 vuoden ajan. Pohjantähdessä yhden osa-alueen Päivin työstä muodostavat lemmikki- ja hevosvakuuttamisen asiantuntijatehtävät.

Kommentoi