Vahvistamme puhelin- ja verkkopalvelujamme – haemme Hämeenlinnan asiakaspalvelukeskukseemme 12 uutta palveluneuvojaa. Yhteistoimintaneuvottelumme ovat päättyneet.

Lehdistötiedotteemme 26.5.2017

Vakuutusyhtiö Pohjantähti vahvistaa asiakkaidensa eniten käyttämiä palvelukanavia eli puhelin- ja verkkopalvelujaan. Pohjantähden pääkonttorilla Hämeenlinnassa sijaitsevaan asiakaspalvelukeskukseen haetaan nykyisten lisäksi 12 uutta palveluneuvojaa. Yhtiö keskittää toimintojaan vahvimmille kasvupaikkakunnilleen ja sulkee 9 pienintä toimipistettään eri puolilta Suomea.

”Haluamme varmistaa vakuutus- ja korvauspalvelumme saatavuuden ja olla entistä aktiivisemmin myös itse yhteydessä asiakkaisiimme. Näin pystymme vastaamaan paremmin asiakkaidemme odotuksiin. Tämä vaatii henkilöresurssien uutta kohdentamista tukemaan erityisesti puhelimessa tapahtuvaa palvelua”, kertoo Pohjantähden toimitusjohtaja Arto Jurttila. ”Pohjantähti on rakentanut menestyksensä henkilökohtaisen palvelun varaan. Se tulee edelleen olemaan meille tärkeä asia. Meillä vastaa edelleen ihminen nopeasti puhelimeen ja meillä on aikaa asiakkaillemme tulevaisuudessakin”, Jurttila painottaa. ”Meillä on kuitenkin selkeä tarve tehostaa kehitystoimintaamme ja ylläpitää hintakilpailukykyämme. Näiden keskeisten kilpailutekijöidemme toteutuminen edellyttää toimintamallien ja – rakenteiden uudistamista, jonka olemme nyt käynnistäneet”, hän jatkaa.

Pohjantähdessä on käyty yhteistoimintaneuvottelut, joiden seurauksena yhtiö sulkee toimipisteensä seuraavilta paikkakunnilta: Vaasa, Parkano, Kankaanpää, Valkeakoski, Riihimäki, Klaukkala, Mikkeli, Lappeenranta ja Jämsä. Joillakin paikkakunnilla toiminta jatkuu edustajavetoisina myyntipisteinä ja toisilla palvelu jatkuu lähipaikkakuntien toimipisteiden tai asiakaspalvelukeskuksen kautta. Osa asiakkaista on muiden palvelujen myötä tottunut käyttämään sähköisiä palveluja ja ovat Pohjantähdenkin asiakkaina jo aiemmin siirtyneet sähköisen palvelun käyttäjiksi. Konttoritoiminta jatkuu Suomen kasvukäytäviä mukaillen 16 paikkakunnalla kautta Suomen. Suurimmat asiakaskannat yhtiöllä on Lahti, Hämeenlinna, Tampere, Jyväskylä –alueilla, joissa toimintaa on harjoitettu pisimmillään jo 121 vuotta.

Myös pääkonttoritoiminnoissa on tehty uudelleenorganisointia uudistusta tukemaan. Neuvottelujen nettovaikutus henkilöstömäärään on n. – 20, nykyisestä noin 360:stä noin 340:een. ”Tavoittelemme 1-2 miljoonan euron säästöjä voidaksemme kohdentaa lisää varoja liiketoimintakonseptien, tuotteiden ja palveluiden sekä palvelukanavien kehittämiseen. Yhtiömme vakavaraisuus on kehittynyt suotuisasti parin viime vuoden aikana ja myyntimme kehittynyt alan keskimääräistä paremmin. Meitä on myös pidetty hyvänä työnantajana ja inhimillisenä vakuutusyhtiönä. Näiden positiivisten asioiden eteen haluamme ponnistella edelleenkin.”

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Arto Jurttila, p. 040 563 7269
Tiedotus- ja henkilöstöjohtaja Maarit Reunanen, p. 050 308 3514
www.pohjantahti.fi