Lakisääteiset vakuutukset

Yrityksesi tarvitsemat TyEL ja YEL -vakuutukset välitämme yhteistyökumppanimme Ilmarisen kautta. Muut lakisääteiset henkilövakuutukset (työntekijöiden lakisääteinen tapaturmavakuutus, yrittäjien tapaturmavakuutus, työajanvakuutus sekä vapaa-ajan vakuutukset) saat suoraan Pohjantähdestä.

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Työnantajalla on velvollisuus vakuuttaa työntekijänsä työtapaturmien ja ammattitautien varalta. Tapaturmavakuutuslain mukainen vakuuttamisvelvollisuus syntyy, kun työntekijät tekevät työantajalle yhteensä yli 12 työpäivää kalenterivuoden aikana.

Pakollisesti vakuutettavia ovat pääsääntöisesti työ- ja virkasuhteiset työntekijät, mutta yhtiömuotoisessa yrityksessä pakollisesti vakuutettaviin voi kuulua myös yrityksessä työskenteleviä yhtiömiehiä ja osakkaita. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa vakuutusmaksun perusteena ovat työn vaarallisuus ja maksetut palkat.

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen yhteydessä hoidettavia liitännäisvakuutuksia ovat työttömyysvakuutus ja työntekijäin ryhmähenkivakuutus. Työnantajalla on velvollisuus ottaa työntekijöilleen ryhmähenkivakuutus kaikilla niillä työaloilla, joilla on työehtosopimuksessa ryhmähenkivakuutusta koskeva sopimusmääräys.

TyEL - työntekijän eläkelaki

Työntekijöiden lakisääteinen eläkevakuuttaminen yksinkertaistui 1.1.2007 alkaen, kun työeläkelait TEL, TaEL ja LEL yhdistyvät työntekijän eläkelaiksi, TyEL:ksi. Jatkossa työntekijät vakuutetaan ansioiden määrästä, työsuhteen pituudesta tai toimialasta riippumatta TyEL -vakuutuksella.

YEL -vakuutus

Yrittäjän on otettava itselleen yrittäjien eläkelain mukainen YEL -vakuutus. Se turvaa yrittäjän ja hänen perheensä toimeentulon yrittäjätoiminnan päättyessä vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden tai yrittäjän kuoleman vuoksi.

YEL:in piiriin kuuluvat yrittäjät ja heidän perheenjäsenensä, jotka tekevät
ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa. Maanviljelijät, poronhoitajat
ja ammattikalastajat kuuluu vakuuttaa maatalousyrittäjien eläkelain MyEL:in
mukaan.

Yrittäjän on otettava YEL-vakuutus, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • yrittäjä on 18-68 -vuotias
  • yrittäjätoiminta on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 4 kuukautta 18
  • vuoden iän täyttymiskuukauden jälkeen
  • työtulo on keskimäärin vähintään 6 054,55 euroa vuodessa (v. 2007)
  • hänen ansiotyönsä ei kuulu muun lain esim. MyEL:in piiriin (maatalousyrittäjä)

Sivutoiminen yrittäjä

Myös sivutoimisella yrittäjällä pitää olla YEL-vakuutus, jos YEL-työtuloksi
on arvioitava vähintään 6 054,55 euroa vuodessa.

alkuun