Asiakkaidensa omistama keskinäinen vakuutusyhtiö

Vakuutustoiminta perustuu perinteiseen yhteisvastuuseen. Kaikki saman riskin - esimerkiksi kodin palamisen - vakuuttaneet maksavat vakuutusmaksun yhteiseen kassaan, josta maksetaan korvauksia vahingon kärsineelle.
Tämän perinteisen yhteisvastuun mukaisesti toimii myös Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö - suomalaisten asiakkaidensa omistama, itsenäinen vaihtoehto.

Omistajan oikeudet ja velvollisuudet keskinäisessä yhtiössä

Asiakkaana Sinä olet yksi omistajistamme ja edunvalvojistamme. Omistajana voit yhtiökokouksissa vaikuttaa yhtiön asioihin. Jokainen edeltävän kalenterivuoden aikana maksamasi vakuutusmaksueuro antaa yhden äänen. Takuupääoman omistajien äänioikeus on rajattu yhteen viidesosaan kokouksessa edustettuina olevista äänistä. Keskinäisen vakuutusyhtiön omistusta ei voi osakkeina ostaa eikä sijoitusmielessä edelleen välittää. Vakuutuksenottajan osakkuus yhtiöstä lakkaa samalla, kun hänen ottamansa vakuutussopimus päättyy.

Keskinäisyys merkitsee myös sitä, että asiakkailla on oikeus vakuutusehtojen mukaiseen korvaukseen kaikissa oloissa. Keskinäisessä yhtiössä kaikki asiakkaamme ovat yhteisvastuussa korvattavista vahingoista. Yhtiöjärjestyksemme ns. lisätaksoituspykälä mahdollistaa jälkikäteen tehdyn vakuutusmaksujen korotuksen, jos korvaus- tai taloudellinen tilanne on heikko. Lisätaksoitettavan vastuun määrä on enintään yhden vuoden vakuutusmaksun suuruinen. Yhtiö on kuitenkin toiminut jo yli sata vuotta vetoamatta tähän pykälään.