Pohjantähden syntysanat lausuttiin jo vuonna 1895. Sataneljätoistavuotisen toimintansa aikana yhtiö on kannattavasti kasvanut valtakunnalliseksi vakuuttajaksi.
Yhtiön ilme ja nimi muuttuivat vähitellen Hämeenläänin Paloapuyhdistyksestä Hämeen Vakuutukseen, minkä nimisenä yhtiö toimi vuoteen 1996 saakka.Pohjantähti -nimi otettiin käyttöön valtakunnalliseksi laajenemisen ja asiakkaiden toiveiden johdosta.