| 1996 | Hämeen Vakuutuksen edustajisto päättää kokouksessaan 28.5.1996 ottaa yhtiön uudeksi nimeksi Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö. Sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyy uuden nimen ja yhtiöjärjestyksen. Uusi toiminimi saa patentti- ja rekisterihallituksen hyväksynnän 26.11.1996. Nimenmuutoksella halutaan vastata valtakunnalliseksi laajenneen toimialueen tarpeisiin ja asiakkaiden toiveisiin. |
| 1997 | Uusi yritystunnus otettiin käyttöön 14.3.1997. Uusi tunnus ja raikas punakeltainen ilme otetaan käyttöön asiakirjoissa, esitteissä, palvelukonttoreissa ja viestinnässä lähes kokonaisuudessaan saman vuoden aikana. |
| 1998 | Uusia palvelukonttoreita perustetaan jatkuvasti.
Kuluvana vuonna markkinat laajennetaan myös Pohjois-Suomeen,
jota hoidetaan Rovaniemeltä käsin. Maksutulo ylittää
maagiset 200 miljoonaa markkaa (210,3 mmk). Pohjantähdellä on palvelukonttoreita ja palvelupisteitä jo 30 paikkakunnalla. Yhtiöllä on 164 vakinaista henkilöä palveluksessaan. |
| 1999 | Vakuutusmaksutuloa kertyy 243 miljoonaa markkaa. Henkilökunnan määrä on kasvanut 185:een. |
| 2002 | Vakuutusmaksutulo ylittää 50 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on jo yli 250. |
| 2003 | Pohjantähden pääkonttori muuttaa v. 1939 olevista, jo ahtaiksi käyneistä, tiloista uudempiin ja avarampiin eli Hämeen Energian vanhaan kiinteistöön Hämeenlinnan Keinusaareen. Henkilöstön määrä kasvaa 280:een. |
| 2004 | Henkilöstön määrä lisääntyy edelleen voimakkaasti ja vuoden lopulla meitä on jo 292. |
| 2005 | Yhtiö täytti 110 vuotta 20.12.2005.
|
| 2007 | Yhtiön uutena toimitusjohtajana aloitti 1.6. kauppatieteen maisteri Petri Suni Eero Ylä-Soininmäen siirtyessä yrittäjäksi. |
| 2009 | Pohjantähti tekee historiansa parhaan tuloksen ja vakuutusmaksutulo nousee 80,6 miljoonaan euroon. Henkilöstön määrä jatkaa kasvuaan ja vuoden lopulla Pohjantähti loistaa 313 työntekijän voimin. |
| 2010 | Vuoden 2010 syksyllä Pohjola Vakuutus tekee Pohjantähdestä ostotarjouksen. Joulukuun 8. päivä 2010 järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa asiakkaamme äänestivät itsenäisen Pohjantähden puolesta ja hylkäsivät ylivoimaisella äänienemmistöllä ostotarjouksen. Itsenäisenä jatkavan Pohjantähden toimitusjohtajaksi palasi Eero Ylä-Soininmäki. |