Yhtiön hallituksen jäseninä jatkavat tammikuun ylimääräisessä yhtiökokouksessa hallitukseen valitut Pentti Kotoaro, Seija Mahlamäki-Kultanen, Ilkka Saarinen, Vesa Tuominen ja Eero Ylä-Soininmäki.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen pienentämään ulos
annetun takuupääoman puoleen omia takuuosuuksia ostamalla.
Pohjantähden nykyisen 8.064.000 euron takuupääoman omistaja
on yhtiön yhteistyökumppani Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.
– Yhteistyö Ilmarisen
kanssa on jatkunut hyvänä ja haluamme
näin olevan jatkossakin. Ulos annettu takuupääoma on meille
kuitenkin vieraan pääoman ehdoilla olevaa pääomaa, eikä koronmaksulle
ole yhtiön hyvässä taloudellisessa tilanteessa perustetta, kertoo
toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki.
Pohjantähden tulos vuodelta 2010 oli 6,5 M€. Niin sijoitustoiminta
kuin vakuutusliiketoimintakin tuottivat positiivista tulosta. Yhtiön
vakuutusmaksutulo vuodelta 2010 oli 83,8 M€, joka vastaa
n. 5 %:n kasvua edellisvuotiseen nähden. Vahinkovakuutusalan keskimääräinen
kasvu jäi noin
2,5 %:iin. Yhtiön vakavaraisuus on hyvällä tasolla ja
mahdollistaa takuupääoman lyhennyksen.
Pohjantähden avainlukuja vuodelta 2010 |
|
| Vakuutusmaksutulo noin | 83,8 M€ |
| Vakuutustekninen kate noin | 4,0 M€ |
| Tilikauden tulos | 6,5 M€ |
| Taseen loppusumma | 152 M€ |
| Vahinkosuhde | 71,5 % |
| Liikekulusuhde | 23,3 % |
| Yhdistetty kulusuhde | 94,8 % |
| (Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua) | 92,8 % |
Asiakasomistajiltaan ainutlaatuisen luottamuksenosoituksen saaneessa
yhtiössä panostetaan edelleen henkilökohtaiseen palveluun
ja tarkkaan riskinvalintaan. Kasvua haetaan myyntiorganisaation vahvistamisella.
Yhtiö tulee rekrytoimaan tämän vuoden aikana kymmenkunta
uutta myyntityötä tekevää yhteyspäällikköä eri
puolille Suomea.
– Henkilöstömme menestymisen halu ja ymmärrys oman työn
merkityksestä on vahvaa. Tämän päälle on hyvä rakentaa
tulevaisuutta. Talossa on selkeä tekemisen meininki, myyntiorganisaatio
keskittyy taas asiakashankintaan, sanoo Ylä-Soininmäki. Yhtiön
vakuutusmaksutulo on kasvanut tammi-maaliskuussa 2011 noin 6 %.
Pohjantähti ja Aktia Henkivakuutus Oy ovat aloittaneet neuvottelut yhteistyöstä. Mahdollisen yhteistyön myötä Pohjantähti voi tarjota asiakkailleen Aktia Henkivakuutuksen tuotteita.
– Pohjantähti on Aktialle erittäin sopiva yhteistyökumppani ja näemme mahdollisessa yhteistyössä paljon potentiaalia. Kumppanuus Pohjantähden kanssa täydentäisi hyvin nykyistä Aktian jakeluverkkoa. Aktia Henkivakuutuksella on kokemusta yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa, sillä Aktian 72 konttorin lisäksi Aktia Henkivakuutuksen tuotteita myyvät POP-pankit ja Ahvenanmaalla Liv-Alandia, sanoo Aktia Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Taru Narvanmaa.
Eero Ylä-Soininmäki puhuu pienten, henkilökohtaiseen
asiakaspalveluun keskittyvien yhtiöiden puolesta.
– Aktia Henkivakuutuksen toimintatavat ovat lähellä omiamme.
Aktia on meille mieluisa kumppani ja tavoitteenamme on, että voisimme
vielä tämän kesän aikana aloittaa yhteistyön, Ylä-Soininmäki
toteaa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki, Pohjantähti, puh.
040 450 8500
Toimitusjohtaja Taru Narvanmaa, Aktia Henkivakuutus, puh. 050 590
9398
Pohjantähden vuoden 2010 vuosikertomus ja henkilöstöraportti
Pohjantähti on asiakkaidensa omistama suomalainen vakuutusyhtiö,
joka on perustettu jo vuonna 1895. Yhtiöllä on 43 toimipistettä ympäri
maan. Pohjantähti palvelee niin kotitalouksia kuin yrityksiä ja
maatilojakin. Yhtiön pääkonttori on Hämeenlinnassa.
Pohjantähden yhteistyökumppani lakisääteisissä eläkevakuutuksissa
on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Yhtiössä ylintä päätäntävaltaa
käyttää yhtiökokous, jossa äänioikeutettuja
ovat vakuutuksenottajat ja takuuosuuden omistajat.
Aktia Henkivakuutus Oy on Aktia-konserniin kuuluva tytäryhtiö, joka tuottaa asiakasystävällisiä henkivakuutusratkaisuja Aktialle ja muille yhteistyökumppaneilleen. Aktia Henkivakuutuksella on pitkä ja vankka kokemus henkivakuuttamisesta Suomessa.