Pohjantähti tukee suomalaista talviurheilua

Pohjantähti on pääyhteistyökumppanina Kuopiossa 25.-27.3.2011 järjestettävissä Pohjoismaisten lajien SM-Kilpailuissa.

Hiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kisoissa Suomen huiput kokoontuvat Puijon hiihtostadionille kilpailemaan maastoissa, joissa kisataan myös jokavuotiset maailman cup -kisat. Kisojen järjestäjänä toimii Puijon hiihtoseura.

Yhteistyökumppanina Pohjantähti on näkyvästi mukana tukemassa suomalaisen hiihtourheilun toiminnan kehittämistä sekä paikallista hiihtoseuratoimintaa.

Jos et pääse seuraamaan kisoja paikan päälle, näet kisat myös kotisohvaltasi. Ylen kanavat lähettävät viikonlopun aikana yhteensä noin 13 tunnin ajan kisatunnelmia.