Islannin tulivuorenpurkaus ja Pohjantähden matkavakuutukset

Islannin tulivuoren purkauksesta syntynyt tuhkapilvi vaikuttaa lentoliikenteeseen osassa Eurooppaa ja joitakin lentoja on jouduttu perumaan.

Mikäli suunniteltu matka on siirtynyt tai peruuntunut tuhkan lentoliikenteelle aiheuttamien häiriöiden vuoksi, korvausta tulee ensisijaisesti hakea lipun myyneeltä matkatoimistolta tai lentoyhtiöltä.

Pohjantähti korvaa matkalta myöhästymisestä ja matkan odottamisesta aiheutuneita kuluja. Matkan peruuntuminen tai keskeytyminen tulivuorenpurkauksen vuoksi eivät kuulu matkustajavakuutuksen korvauksen piiriin.

Matkan peruuntuminen

Matkustajavakuutuksen perusteella korvataan matkan peruuntuminen, joka aiheutuu vakuutetun, vakuutetun lähiomaisen tai yhden matkakumppanin sairaudesta, tapaturmasta tai kuolemasta taikka vakuutetun Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistuneesta taloudellisesti huomattavasta vahingosta. Terveydentilasta johtuvan matkan peruuntumisen tulee olla lääketieteellisesti arvioiden pakottava.

Mikäli vakuutettu peruuttaa matkansa sillä perusteella, että matkakohteessa on sattunut luonnonmullistus, niin se ei ole vakuutuksesta korvattava tapahtuma

Matkalta myöhästyminen ja matkan odottaminen

Pohjantähtiturva kodille -vakuutuksemme sekä yritysvakuutuksemme korvaa matkalta myöhästymiskulut, jos vakuutettu ei ehdi ajoissa ulkomaille suuntautuvan lento-, laiva-, juna- tai bussimatkan alkamispaikkaan tai jatkolennon tai muun jatkoyhteyden alkamispaikkaan mm. sen vuoksi, että yleinen kulkuneuvo, jolla vakuutettu on aikonut tulla tai jolla hän on ollut tulossa edellä mainittuun paikkaan, viipyy matkalla sään tai luonnonmullistuksen vuoksi.

Vakuutuksesta maksetaan korvausta matkan odottamisajalta, jos vakuutettu joutuu odottamaan yli kuusi tuntia ulkomaille suuntautuvan matkan tai matkalta paluun aikana sen vuoksi, että yleinen kulkuneuvo, jolla vakuutetun pitäisi matkustaa, viipyy matkalla sään tai luonnomullistuksen vuoksi.

Kulukorvauksena matkan odottamisesta maksetaan enintään 35 euroa kultakin kuuden tunnin odottamisen jälkeen alkavalta kuuden tunnin ajanjaksolta. Korvausta suoritetatan enintään 350 euroa vakuutettua kohti.

Vakuutusnumeroilla 380 ja 460 alkavat Kodinturvavakuutuksemme sekä Maatilavakuutuksemme eivät kata matkalta myöhästymistä ja matkan odottamista.

Henkilövahingot

Mikäli vakuutettu loukkaantuu tai sairastuu matkakohteessa sattuneen luonnonmullistuksen seurauksena, korvaamme hoitokulut ja mahdollisesti tarvittavan kotiutuksen matkustajavakuutuksen perusteella. Matkatapaturmien- ja sairauksien hoitokulut matkustajavakuutus korvaa ilman ylärajaa.

Lisätietoja

Pohjantähden puhelinpalvelu palvelee arkisin klo 8-20 numerossa 020 763 4010 (ulkomailta soitettaessa numero +358 20 763 4010).

SOS-International Kööpenhamina tarjoaa matkustajavakuutusasioissa ympärivuorokautista suomenkielinen puhelinpalvelua puh. + 45 70 105 054.