Maksuton vuositarkastus on asiakkaamme oikeus

Olemme varmasti kaikki kuulleet puhuttavan riskienhallinnasta ja sen tärkeydestä. Usein riskienhallinta koetaan vaikeana, jopa hivenen mystisenäkin asiana. Yksinkertaisten esimerkkien avulla voimme kuitenkin havaita, että jokainen meistä harjoittaa mitä monimuotoisinta riskienhallintaa arjessaan: pesemme hampaitamme, jotta ne eivät reikiintyisi ja käytämme turvavyötä autossa, jotta mahdollisen kolarin seuraukset olisivat pienemmät. Joskus vältämme riskin kokonaan, kun emme mene vaaralliseen paikkaan – esimerkiksi heikoille jäille. Ei siis kovin mystistä tai vaikeaa.

Yrittämisen ja yritystoiminnan arkipäivään kuuluu riskinottaminen, joten myös riskienhallinnan tulisi olla osa yrityksen arkea. Yrityksen riskienhallinnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä yrityksen jatkuvuutta uhkaavien riskien toteutuminen ja siten osaltaan varmistaa, että yritys saavuttaa asettamansa tavoitteet. Riskienhallinnan keinot yrityselämässä ovat samanlaisia kuin yllämainituissa arkiesimerkeissä:

  • riskin välttäminen/poistaminen
  • riskin pienentäminen
  • riskin jakaminen
  • riskin siirtäminen
  • riskin pitäminen.

Pienissä ja nuorissa yrityksessä riskienhallintaa ei pysähdytä ajattelemaan joka päivä. Tällöin vakuutusten rooli riskienhallinnassa nousee merkittäväksi. Vakuutusratkaisua tehtäessä ei kuitenkaan aina voida ennakoida kaikkea tulevaa: toiminta muuttuu ja muutos tuo mukanaan uusia riskejä. Vastuu-, keskeytys- ja riippuvuusriskit muuttuvat helposti huomaamatta, mutta omaisuuden muutoksista ilmoitetaan vakuutusyhtiöön lähes poikkeuksetta. On aina tärkeää päivittää yrityksen vakuutusratkaisua toiminnan tai toimintaympäristön muuttuessa.

Vuositarkastuksessa selvitetään muutokset

Me Pohjantähdessä olemme kiinnostuneita asiakkaidemme yritystoiminnasta ja haluamme olla osaltamme varmistamassa, että yrityksesi jatkuvuutta uhkaavat riskit ovat hallinnassa. Haluamme myös, että sinun ja yrityksesi vakuutusturva on ajan tasalla ja haluamallasi tasolla. Siksi teemme vuositarkastuksen, jossa päivitämme vakuutusratkaisusi. Vuositarkastuksessa käydään läpi yrityksesi toimintaympäristö ja siinä tapahtuneet muutokset. Vuositarkastus voi tapahtua puhelimitse tai yrityksessäsi paikan päällä. Mukana voi olla vaikkapa riskienhallintainsinööri antamassa asiantuntija-apua riskienhallinnallisiin kysymyksiin.

Me panostamme henkilökohtaiseen palveluun, jota haluamme tarjota myös aivan pienimmille yritysasiakkaillemme. Hetki vakuutusyhtiön kanssa voi olla tärkeä yrityksen koko riskienhallinnan kannalta. Oma yhteyspäällikkösi on avainhenkilö myös vuositarkastuksen osalta.